maanantai 16. huhtikuuta 2018

Jännityksellä uuteen kisakauteen

Lauantaina aloitettiin kisakausi missäs muualla kuin kotimaneesissa oman seuran kilpailuharjoituksissa. Lähtökohdat olivat jo varsin mielenkiintoiset, hevonen oli kuluvan viikon ollut enemmän tai vähemmän kevättä rinnassa ja torstaina ratsastajalle iski vielä massiivinen niskajumi. Kotikisat on aina muutenkin jokseenkin jännittävä tilanne, kun kotimaneesi ja kotipiha vilisee vieraita ihmisiä ja poneja ja koiria ja kiliseviä rahoja ja rapisevia makkarapapereita.





Kunkku pääsi aamulla vielä tarhaan nautiskelemaan auringosta ja lämmöstä, kun meidän vuoro oli vasta puolen päivän jälkeen. Hevonen vaikutti varsin rennolta, kunnes se joutui maneesiverryttelyyn kisaradalle neljän muun hevosen kanssa. Ahdistus oli käsinkosketeltava, ja vaikka itse pysyin rauhallisena ja koitin vakuutella, että ei kuolla tänään vielä, hevonen olisi poistunut avoimesta takaovesta heti, kun olisin ohjat antanut. No lihakset saatiin lämpimiksi ja pyrittiin väljemmässä tilassa saada hermot kasaan ja löytää edes jonkinmoinen rentous vielä ennen rataa.





Radalle palattaessa katsomo, tuomari ja buffetti oli edelleen jännittäviä, mutta hevonen pysyi kuitenkin jotakuinkin kasassa. Ratana oli helppo B KN special. Radan alku meni aikalailla vielä jännitellen, mutta jälkimmäisen kiemuran jälkeen hevonen jo vähän rentoutui ja sitten ratsastaja unohtikin radan. Ratsastin jälkimmäisenkin diagonaalin keskiravina enkä käyntisiirtymää I:hin niinkuin ohjelmaan olisi kuulunut. Harmitti vietävästi, mutta muistin sentään ratsastaa sen jälkimmäisen voltin, joka on sitten taas yleensä ollut tällä radalla heikkouteni. Käynti oli hyvää ja siitä olen tyytyväinen. Viime kaudella varsinkin jännittyessä käynti tipahti herkästi passiksi, mutta nyt ei saatu siitä huomautusta lainkaan. Laukoissa tapahtui sitten seuraavat rikot, kun ensimmäisen laukan nostin itse vähän taaksepäin, minkä hevonen kuittasi pukilla (pientä epäsäännöllisyyttä nostossa), ja toisessa laukassa nousi ensin väärä laukka, joka korjattiin jo seuraavassa askeleessa. Hevonen päätti vasemmassa laukassa vielä tehdä buffettikulmaan kunniakierroksenomaisesti extravoltin ja käyntisiirtymää en saanut ratsastettua ihan loppuun asti.




Tuloksena siis 147,5 p/59 % ja vähennyksinä vielä unohdus ja extravoltti -6 pistettä, jolloin lopullinen tulos 141,5 p/56,60 %. Ihan liikaa jännitystä ja rikkoja kauden aloitukseen, mutta tästä ei ole kuin suunta ylös. Unohdusten ja rikkojen välillä oli kuitenkin paljon hyvää, joten talven aikana on menty ihan oikeaan suuntaan. Kun saadaan jännitys kuriin, rutiinia ja sujuvuutta, niin hyvä tulee ja ehkä on meidänkin vuoro loistaa.


Marjutille iso kiitos taas hienoista kuvista!

torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevät toi kevät toi...

... kesäkengät ja ilomielen.

Taas on se aika vuodesta, kun allekirjoittanut muistaa, miksi osti ruunan, ja se aika, kun mun ori on taas unohtanut olevansa ruuna.



Hevonen käy ja kukkuu eli se lienee palautunut taas uomiinsa ähkymörön jäljiltä. Satulaa on testailtu ahkerasti ja todettu sen olevan leveämpänä aika kiva ja hevonenkin sitä myöden aika kiva. Sunnuntaina ihana Marjut tuli kameroineen taas meitä katselemaan ja samalla treenailtiin vähän tuleviin kisaharjoituksiin. Hevonen oli aika innokas, mutta suoritti kaiken kuitenkin ilman ylimääräisiä kuvioita.




Pieni innokkuus oli muuttanut yön aikana muotoaan ja maanantaina kengitykseen käveli melko virkeä orhi osin jopa kahdella jalalla, tuuppasi turvallaan kengittäjän kerran kumoon, taisi se vähän puraistakin ja poistui paikalta kesäkengät kiillellen pöristen ravilla. Tiistaina odotukset tunnille oli myös melko värikkäät, kun aamutallissa oli kuuleman mukaan harjoitettu vinkupukkeja karsinassa odotellessa ulospääsyä. Nahkapuku piti melkein koko valmennuksen ajan, kunnes kesken laukkaympyrän joku suvaitsi hirnahdella hänelle pihalta eikä hän pystynytkään vastaamaan. Paras ratkaisu tähän tilanteeseen oli toki ottaa jalat alle, loikata pari metriä ilmaan ja pukittaa vielä komeasti. Pitipä kuitenkin tätiratsastajansa jälleen kerran kyydissä, vaikka moitteita ja sakkokierroksia tempauksen jälkeen satelikin. Kiitän siinä määrin tätä pitkälle jatkunutta talvea, että viikonlopun kisaharkkojen verryttely tapahtuu hallin seinien sisällä.

Loppu...

... hölökön kölkkää


En moiti kuitenkaan kevään tuloa. Aurinkoa, lämpöä, sulaa, kuivaa ja hokitonta aikaa on odotettu jo pitkään! Onkos muilla kevättä rinnassa ja kevätpörriäistä jalkojen välissä?

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen noitajumpat ja kutsumaton vieras

Aloitin pääsiäisen lomailun merkeissä jo keskiviikkona. Suunnitelmissa oli kaikkea kivaa ja rentouttavaa kaikille osapuolille. Ensitöikseni hain keskiviikkona satulaan leveämmän kaaren testiin, asentelin sen paikoilleen ja iloisin mielin lähdin sitä kokeilemaan. Hevonen tuntui heti aika kivalta, varsinkin ravissa, jossa munkin oli helpompi löytää oikea paikka satulassa. Laukassa oli ensin vähän hakemista, mutta laukka onkin mulle henkilökohtaisesti se vaikein askellaji. Perjantaina heti aamutuimaan oli luvassa yhteispuomijumppaa toisen tallin kouluratsukon kanssa. Kaikki meni kivasti ja kaikilla oli niin kovasti mukavaa.


Se mukava pääsiäinen muuttuikin sitten yllättäen lauantaiaamuna, kun aamuruokien kesken iski se hevosenomistajan pahin painajainen, ähky. Kunkku oli ehtinyt syömään osan aamuruoistaan, kunnes alkoi kipuilu. Satuin itse paikalle ensimmäisenä ihmettelemään piehtaroivaa hevosta, joka oli sitten jo heti menossa taas uudelleen maihin, ilme oli kipuinen ja olomuoto melkoisen pöhöttynyt. Äkkiä hevonen narun päähän, kuumeen mittaus ja kävelemään. Päivystävää ei jouduttu odottamaan kovinkaan pitkään, mutta ihan hyvän aikaa ehdin jo hevosta roikotella perässäni maneesissa ja pitkin pihoja, kun karsinaan mennessä maate olisi aina pitänyt päästä.

Heinävarkaissa

Lääkäri teki alkuun perustutkimuksen ja antoi kipulääkkeen suoneen. Lääkäri totesi Kunkun olevan tyypillinen suomenhevonen ähkyssä, ei syö, on vähän liiankin rauhallinen, puuskuttaa ja suolistoäänet on vaimeat. Syömätön suomenhevonen on aina kuitenkin selvästi kipeä ja vaatii hoitoa. Suuren suurta hätää ei tuntunut onneksi olevan, koska sisuskalut olivat omilla paikoillaan eikä sykekään ollut koholla. Kipulääkkeen lisäksi Kunkku vielä letkutettiin. Letkutuksen jälkeen kaasua alkoi tulla isoina töräyksinä ja hevosen olo selvästi parani. Launtai seurailtiin olotilaa, paastottiin, vielä käveltiin pariin otteeseen ja nautiskeltiin velliä. Illalla oli melkoisen tuohtunut suomenhevonen, kun tarjolla oli vain velliä ja muilla heinää. Suorastaan röyhkeää!

Loukkaantunut pieni hevonen velliämpäreineen, kun muut sai heinää

Sunnuntai jatkettiin seurailua, käveleskelyä ja aloitettiin heinätarjoilut varovaisesti tuppo kerrallaan. Oireet eivät palanneet enää, joten oli syytä jo varovasti huokaista ja siirtyä maanantaina jo normaaliin heinäruokintaan, väkirehuja en ole vieläkään palauttanut ihan normaaliin. Tiistaina uskalsin jo kiivetä hetkeksi selkään ja joskohan viikonloppuna päästäisiin palaamaan jo normaaliin treeniinkin. Yhtä kaikki maailma näyttäisi taas vähän valoisammalta ja toivon todella, että tämä ähkypainajainen oli ensimmäinen ja viimeinen tämän hevosen elämässä!

Yksinään me täällä ryömitään, ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille. Ympyrää kuin hyrrät pyöritään, ja siinä kun mietin, mitä mä teen, niin sä tartuit mua käteen.
Hei, ethän pois mee, en mä osaa elämää, ilman sua. Jäädään paikalleen, niin ei päivä päätykään, ja hartioilta sun, mä kaiken nään.
(Jättiläinen - Pyhimys)


tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kun parhaan ystävän suomenhevosesta saat

 ... on jokaisesta päivästä helppo olla sopivasti onnellinen.


Elämä potkii joskus päähän, mutta sitten on kuitenkin läsipää, joka potkii jokapäivä vielä työpäivän päällekin liikkeelle. Vaikka yöstä olisi nukuttu vain murto-osa, läsipää kuljettaa kiltisti tätiä, mutta pitää huolen, että hereillä pysytään kumminkin. Vaikka seuraavastakin yöstä olisi nukuttu vain murto-osa, läsipää venyttää meidät valmennuksessa edelleen aina parempiin suorituksiin. Silti se tietää, että pilkettä silmäkulmassa ei tarvitse unohtaa ja voi vitsien varjolla koetella hieman hermojakin, kunhan muistaa olla seuraavana päivänä taas herran enkeli.


Eikä meidän tarvi koskaan ikinä muuttua, me ollaan mitä me ollaan ja se riittää meille. Mun tätiratsu, mun paras ystävä, mun turpaterapeutti, mun kuningas ja mun tielläpitäjä, vakaasti ja varmasti vaikkei aina kaikilla neljällä jalalla.


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Lauantaiaamun ohjattu eteen ja ylös

Odotettu Tiinan treeni osui menneelle lauantaille. Osui ja upposi jälleen kerran, niinkin kovin, että läsipään pää ja takapää olivat vielä sunnuntaina aivan uupuneet. Ilokseni sain Marjutin vielä maneesin laidalle kameroineen ja saatiin pitkästä aikaa vähän videomateriaaliakin. Kiitos siis aamu-unien uhraamisesta meidän aamuvirkkuvuorolaisten iloksi!



Alkuun haettiin ranka ja lantio oikeinpäin ja oikeaan liikkeeseen. Varsinkin alkuun omatkin lonkat on vielä kylmät ja joustamattomat, jolloin hevonenkaan ei tietenkään käytä itseään täysillä. Oikea takajalka on Kunkun heikkous ja se jättää sen helposti vähän vähemmälle työlle ja oikean selkäpuoliskon alas. Itsellä suurimmat ongelmat on myös oikealla lonkassa ja si-nivelessä. Kumman heikkous on sitten ollut ensin vai onko samanlaiset heikkoudet vaan sattumalta kohdanneet? Sama kai kumpi on muna ja kumpi kana, pääasia, että työkalut heikkouksien ratkaisemiseen on vähä vähältä aina paremmin hallussa. 



Saatiin kovasti kehuja siitä, että hevonen kantaa säkänsä ja rintakehänsä huomattavasti paremmin kuin kaksi kuukautta takaperin. Jipii! Pistettiin taas pykälä lisää haastetta kehiin ja istuntaa tiivistämällä ja istuinluita kääntämällä kohti korvia saatiin takajalkoihin vieteriä aina vaan enemmän.  Vielä kaivattiin vähän enemmän ilmaa etujalkojen alle, mutta sekin tulee sieltä ajallaan, kun keräillään rauhassa voimaa.


Laukka on parantunut viimeisen kuukauden aikana extrapaljon ja ilokseni Tiinakin oli erittäin tyytyväinen kehitykseen. Laukassa haettiin hevonen vain tasapainoon ja työstettiin oikeastaan enemmän oikeaa vaikeampaa laukkaa, että pääsen itsenäisesti sen kanssa sitten taas paremmin eteenpäin. 
Maijakin jo kehui kovasti laukkaa viikko takaperin muutaman huili- ja pakkasviikon jäljiltä. Palikat on loksahtaneet kohdilleen ja vastalaukka vaikeampaankin suuntaan sujuu aika kivasti. Tässä pieni videonpätkä vasemmasta laukasta. Hieno hieno Kuningas! Linkki videoon ellei se aukea.




Huikea hevonen ja huikea fiilis edelleen! Sunnuntai otettiin tosiaan levon ja palauttelun kannalta. Kunkku sai lepäillä tarhassa ja käytiin maneesissa kuuntelemassa hurjia kevään ääniä, lumi tipahteli katolta, rännit tiputteli vettä ja mikä kauheinta vesipisaroita tipahteli maahan ja mönkijän päälle ja tuolille ja loimelle myös hallissa sisällä. Pienemmästäkin sitä silmät pikkasen pyörähtelee ja pieni suomenhevonen pompahtelee. Vai olisko kuitenkin aivonystyrät olleet aika kovilla lauantaina ja pientä ylireagoinnin hajua ilmassa?

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Ilmeellä läpi kylmyyden

"Napajäätiköllekö ollaan lähdössä vai?"
"Säädä sä radioo vaan rauhassa. Löysin ihan vahingossa itseni täältä hiekkakasan päältä"
Viime viikot on paineltu täällä etelässäkin varsin talvisissa lukemissa. Sormet ja varpaat on olleet kovilla, samoin omat kylmänherkät polvet. Polvikipuihin ja särkyihin on haettu apua pitkistä sukista, säärystimistä ja viimeisen viikon on ollut Freejumpin Soft up pro -jalustimet koekäytössä. Kylmästä johtuen saappaatkin on saaneet lojua kaapin pohjalla ja jalassa on keikkuneet hyvinpalvelleet Lidlin kumiteräiset pakkassaappaat, jotka ei nekään kyllä varmaan loista tukevuudellaan. Freejumpit saavat vielä jäädä mietintämyssyyn ja saappaitakin taitaa taas päästä ulkoiluttamaan, kun kevät tullee kohta kohinalla, niin jalka saanee niistä muutenkin paremmin tukea. Onko muilla polvivaivaisilla löytynyt apua joistain eri jalustimista tai muista välineistä? Back on trackin polvituki ja joku muukin neopreenituki kotoa löytyy kyllä myös.

"Joo-o kyl se kimaltelee lähes yhtä kauniisti kuin mä, mut mä oon silti kirkkaasti se loistavin tähti"

"Pikkasen vaan aattelin, että pikku arpi kaunistais mua vähän lisää."

Muuta suurta ja jännittävää sitten ei oikeastaan ole tapahtunutkaan. Paitsi pläsipää oli päättänyt ottaa vähän asennetta ulkomuotoon ja kehitellyt pikkuvekin silmäkulmaansa, ei silmään sentään. Omistaja sai myös kokea Marjutin sanoin pläsäytyksen, kun suvaitsi viettää omaa aikaa elokuvissa ja tapasravintolassa pidempään kuin rakkaimpansa luona. Siitä seurasi sitkeät rapsutusvaatimukset kesken yksiön siivouksen. Pakkohan se oli sitten nöyränä ottaa furminaattori ja kumisuka kauniisseen käteen ja palvella, kunhan talikonheiluttelu saatiin suoritettua tiukassa valvonnassa loppuun. Mamman mussukka, ei siitä mihinkään pääse.

Ja kun päästiin näihin läsipäiden ilmeisiin käsiksi, olis tarjolla vielä muutama malliesimerkki sielunveljeltä:


"Näätkö mama, sairaan pätevänä täs seisoskelen, kun toi tuuppari koittaa päästä eroon tosta takistaan. Ai mikä hiki?"

"Hohhoijjaa... Otan pikku päikkärit, kun ton irvistelijänkin pitäis pikkasen tsemppaa. Ettei nyt vaan hampaat jäätyis."

"Ai ei oo lonkat tarpeeks auki vielä vai? Jumppaa jumppaa täti, ei tänne oo tultu honkkelina kulkemaan. Rakkaudesta heinäpaaliin kato."




maanantai 19. helmikuuta 2018

Parin läsipään innoittamana uuteen viikkoon

Viikonloppuna tulikin vietettyä aikaa taas totuttua useammassa satulassa, pari pläsipäätä ja yksi pikkutamma. Pläsipäät on aika siistejä ja taitavia tyyppejä, kun niiden päiden sisälle pääsee ja niillä on jing ja jang kohdillaan.


Kunkku suoritti lintukidutuksen jälkeen enemmän päätäparantavaa muuta toimintaa kuin koulukiemuroita, puomeja, maastoa ja helppoja perusjuttuja ilman temppuja. Pää oli palautunut ja menneen tiistain valmennuksessa fiilis oli korkealla ja hevonen varmaan parempi kuin koskaan. Kunnon mahalaskun jälkeen onnistuminen tuntuu taas niin paljon paremmalta.


Omassa istunnassa on ihan lähiviikkoina tapahtunut myös jotain, en ihan vielä tiedä mitä, mutta ehkä se vielä selviää. Katse, kädet ja jalat vielä vaeltelee välillä vähän missä sattuu, mutta eiköhän ne kaikki pienin askelin asetu. Hevosen on ainakin aiempaa helpompi kantaa rintakorinsa ja säkänsä mun alla. Tiistain valmennuksen teemana oli kulmien ratsastaminen ja sen jäljiltä pääsin taas paremmin kiinni koko ulkopuolen hallintaan. Hevonen kulki pyöreänä, rentona, suorana, tyytyväisenä ja kuuliaisena.


Tiistain fiilis jatkui kivasti viikonloppuun ja perjantaina saatiin tehtyä rauhallinen vetristely viikonloppuun suunniteltujen puomitreenin ja sileäntreenin alle. Noh suunnitelmat hieman muuttuivat, kun molempina aamuina maneesi ammottikin tyhjyyttään. Lauantain puomitreeni muuttuikin yhdistelmätreeniksi, kun työn alle pääsivät myös iki-ihanat vastalaukat. Puomit otettiin mukaan sitten vasta laukan jälkeiseen ravityöskentelyyn, jossa yhdistyikin samalla kivasti myös oma istuntajumppa, kun keventämisen sijaan istuinkin osan ajasta alhaalla. Sunnuntaina tehtiin vuorostaan intervalliharjoitus, kun tyhjässä maneesissa pystyi rauhassa posottamaan koko baanaa ympäri, ja päälle vielä iloinen aurinkokävely ulkona.





Lauantaina oli ohjelmassa myös kakkosläsipää eli Salama. Salamalla oli kiva päivä ja, vaikka korvat meinasivatkin mennä jumpasta vähän solmuun, urheilumieltä oli tällä kertaa yllinkyllin. Taitava poika hänkin!




Kunkun kuvat on jo muutaman viikon takaa, koska anonyymillä kuvaihmisellä on ollut hieman aikatauluongelmia, mutta jotain tuoretta vähän suhruista maneesimatskua kumminkin nyt tarjolla pitkästä aikaa. Salaman tuoreista kuvista vastaa itseoikeutetusti tietysti Marjut.