maanantai 22. tammikuuta 2018

Valoa kohti talven ihmemaassa



Vuodenvaihteen kiireet on kohta taaksejäänyttä elämää, joten lienee aika kaivautua kolosta ulos taas, kun talvi on saavuttanut jo etelänkin (ja kohta katoamassa taas). Meillä menee aika kivasti, ratsastaja on selättänyt tai oppinut ainakin hallitsemaan vaivojaan ja hevonen on iloinen ja pirteä. Kännykkäkuvat saavat nyt puhua puolestaan viimeaikojen tekemisistä ja fiiliksistä.

Etsi kuvasta isopikkuveli <3

Aamutreenit on viikonlopun suola

Olisko keksii? Pusipusi

Meille saapui myös uuden vuoden jälkeen uusvanhat ihan oikeat kankisuitset! Aiemmin ollaan menty silpuista keräillyillä remeleillä. Kankena toimii 13,5 Sprengerin peruskanki pienellä kielentilalla ja bridongina ohuen ohut 13,5 oliivikolmipalabridong.




tiistai 2. tammikuuta 2018

Kiitos vuosi 2017, tervetuloa 2018

Vuoteen 2017 mahtui 11 kisastarttia, kaksi normihuoltomerkkistä klinikkakäyntiä, kaksi ruusuketta, jokakuukautisia Maijan ja Tiinan treenejä, joitakin hierontoja sekä hevoselle että ratsastajalle, puomijumppahetkiä ja maastoretkiä. Muutamia pienia murheita oli matkassa, mutta suuremmalti murheet löytyi tänä vuonna ratsastajan kropasta.

Jouluaattoaamun rentoreiska!

Tammikuussa etsiskeltiin vielä uutta estesatulaa ja, kun se vihdoin löytyi, päästiin taas nautiskelemaan maastoilusta.
Helmikuussa treenattiin ja fiilisteltiin uuden estesatulan kanssa.
Maaliskuussa korkattiin jo kisakausi talvisissa merkeissä.
Huhtikuussa jatkettiin pikkukisailua ja käytiin keväthuollossa.
Kesäkuussa käytiin kisojen merkeissä pelkäämässä sinistä telttaa ja palauttamassa usko kisaelämään harjoituskisoissa.
Heinäkuussa käytiin korkkaamassa Kunkun elämän ensimmäiset nurmikisat ja nautittiin kesästä ja lomasta.
Elokuussa käytiin hakemassa kuninkaankuljetusvaunu kotiin ja sen jälkeen tehtiinkin neitsytmatka Luvialle.
Syyskuu oli edustuksen täyteinen kuukausi, kun kisoja tähän kuuhun osui neljä, joiden joukossa meidän yhteinen ensimmäinen 2-tason helppo B:n startti ja samalla aluemestaruudet.
Lokakuussa nautittiin elämästä, hölläiltiin ja käytiin vuoden toisella huollolla.
Marraskuussa ja joulukuussa jatkettiin treenejä, samalla murheena pienoiset mahavaivat ja lopulta ratsastajan niskakivut ja sairastelut.

Tapaninratsastuksen jälkeinen söpöilyilme, vaikka täti meinasi maastoutua sotahevosen väistäessä sinivalkoisen puomin takana vaaninutta vihreää miestä

Vuoden loppupuoli meni siis ratsastajan osalta vahvasti sohvanpohjapainotteisesti, kun Joulun alla kylään tuli kaverimme lenssu ja uuden vuoden alla ystävämme Noro. Noh uuteen nousuun uuteen vuoteen! Vuosi sisälsi taas lukemattoman määrän ihania ja uusia kokemuksia ja mikä parasta joka päiväisen ilon toi rakas läsipää! Kiitos kaikille matkassa mukana olleille tästä vuodesta ja parasta onnea tulevaan! Nyt mulla on jo 8 v varsa, kääk!

Vuoden lempparikuva <3 Suomenhevonen elementissään

Vuonna 2018 on tarkoitus jatkaa samaa hyväksihavaittua rataa, mikäli terveys niin suo. Jatkamme Maijan ja Tiinan kanssa treenailua ja tarkoituksena olisi myös käydä silloin tällöin Elmo Jankarin vaativan silmän alla. Kisailua jatketaan harrastelumielessä fiiliksen mukaan ja pienoisena toiveena olisi päästä tulevalla kaudella korkkaamaan ensimmäinen helppo A. Tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin jatkaa hyvällä mielellä rentoa menoa yhdessä ja monipuolisesti harrastaen!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Maailmanlopun odottaja vai reaktiivinen?

Hevonen on kuin ihmisen mieli normaaleissa toimenpiteissä - kengitykset, rokotukset, raspaukset, klippaukset ja mitä näitä nyt on, mutta menee ihan pyörälle päästään kun kotimaneesin ovesta astelee ensin pari vierasta ihmistä, sitten kasa vieraan hevosen varusteita ja viimeisenä vielä vieras hevonenkin. Seuraavana päivänä maailmanlopun odottaja oli taas rento herran enkeli, vaikka seinän takana pauhasi traktori ja kaivinkone. Kuka ties edellisenä päivänä oli saanut varmaan jo harjoitella pakoviettiä tarpeeksi? Joskus olisi kiva omistaa ihan semmoinen normaali pystyyn kuollut tyyppi, mutta toisaalta mitä iloa tässä elämässä olisi, jossei hevosessa olisi mitään elämää.

Elämä tällaisen vilkkusilmän kanssa on melkoista luovimista varsinkin näin syysmyrsky- ja pakkaspirteysaikaan. On ihan veteen piirretty viiva vieraalle ihmiselle nähdä, onko se kuriton, villi, ylienerginen, iloinen, säikky, herkkä vai jopa kipeä. Itselle tämänkaltainen hevonen on aina ollut enemmin reaktiivinen kuin mitenkään päästään vialla. Toki tunnistan kaikki nuo tyypit tässä kameleontissa ja osaan jollain tasolla varautua ja reagoida niihin - korvien, karvojen ja silmien asennot on tulleet tutuiksi näinä vuosina.

Pusipusi pari hiukka leuhkaa Kunkku fania


Kuriton tämä mamman mussukka aika harvoin on, kiltti kun Kunkku pohjimmiltaan on, ja jos sanomisiin joudutaan nöyrrytään aika pienellä ja punastellaankin jälkeenpäin. Oikeuskäsitys tästä hevosesta kuitenkin löytyy - epäreilu ei sovi olla tai herneenpalko on otsalohkossa asti. Villiys liittyy usein ylienergisyyteen ja silloin joko mennään höyryveturin lailla tai jos höyryveturia ei kuski suvaitse, ilmestyy möröt kehiin ja mennään niiden voimalla höyryveturina toisinaan myös ilmakuoppien kera. Energiaa rehujen muodossa tämä tyyppi ei juuri tarvitse syksyllä ja talvella tai kippo livahtaa herkästi nurin, vapaapäivätkin on hyvin häilyvässä rajapinnassa. Iloisen pirteä työmyyrä hän suomenhevosen tapaan kuitenkin aina on, ihmisen paras ystävä, joka lähtee taatusti aina leikkiin mukaan.

Hei tarjoilija! Oottelisin täällä sitä iltavelliä...


Säikkyminen on tyypillistä ennakoimattomissa tilanteissa. Yleensä osaan ennakoida jännittävät, jopa pelottavat asiat, ja ne kohdataan hyväksi kokemalla tavalla pikkuhiljaa lähestyen, lopulta koskettaen ja yleensä vähän maistaenkin. Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostunut eläin, mutta painetta tämä yksilö ei jännittävissä paikoissa siedä liikaa. Herkkyys liittyykin tähän vahvasti. Olen alusta asti halunnut vaalia tämän hevosen herkkyyttä. Se toimii pienellä paineella ja hellittämisellä, sitä ei saa yhtään purista tai vetää. Se tekee kaiken voitavansa, kunhan tietää, mitä siltä halutaan.

Mummonkuljetin ihan ite <3


Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti ja rauhaarakastava eläin, ei se syyttä suotta poukkoile tai protestoi. Kipeys voi liittyä näihin hullutuksiin myös ja kivut tuleekin aina sulkea pois pelistä, jos tällaista käytöstä ilmenee yhtäkkisesti. Kipeänä Kunkku yleensä vain laiskistuu tai ei kulje normaalilla omalla moottorillaan eteenpäin, harvemmin tulee mitään ylimääräisiä kuvioita kipujen vuoksi. Tosin tänä syksynä olen huomannut, että pitkän kurakauden aiheuttamat vatsavaivat sai perän pomputtamaan vähän normaalia enemmän. Psyllium, pieni treenin höllääminen hetkellisesti ja progut auttoi asiaa ja ilolla kulkee taas.

Tällaista pohdintaa näin Joulun alle!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.12.1917

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomenhevonen!


Missä olisimmekaan ilman sinua, sinä nelijalkainen, hallavaharjainen, märkäturpainen ystävämme suomenhevonen.
Eipä ole mulla maailmassa muita: on taivahan katto, maantien matto ja seininä metsien puita ja kaverina suomenhevonen.

(Suomenhevonen, säv. ja san. Suonna Kononen)


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kahluusaappaista kankiin

Kaiken kuran, sateen ja sen itsensä keskellä voi ehkä sittenkin joskus vielä löytyä valo. Ainakin on lupa vielä toivoa, vai onko? Enää kuukausi ja mennään taas vauvan askelin kohti valoisampaa, kun nyt on harpottu jättiläisen askelin kohti synkkyyttä.

Maha on parempi (kiitos nerokas Progut!), vaikka kura ja märkä ei otakaan loppuakseen, ja sitä myöden mieli on myös virkeä ja motivaatio työntekoon vinguttavan korkealla. Niinpä nappasimme taas pienen tauon jälkeen kanget naulasta ja tyyrailtiin tunnilla vakavastiotettavina kouluratsuina ja ratsastajina, vaikkakin hieman suhruisina, joka tosin sopinee meihin ja vuodenaikaan varsin hyvin. Kiitos Satu supergroomi uhrautumisesta kylmässä ja koleassa maneesinnurkassa!



Päivän teemana oli voltit ja avotaivutukset. Viime viikkojen haasteiden myötä temppujen tekeminen perusasioiden sijaan olisi hiukka hölmöä. Ravi ja käynti oli aika cool ja kivaa, laukkakin, kunhan sen aiheuttamista alkuvillityksistä selvittiin. Läsipää pääsi jopa yllättämään ja tarjosi tällä kertaa parempaa laukkaa oikeaan vaikeaan kierrokseen. 







Syksyn koleus ja kosteus ei ole koskaan ollut yliliikkuvalle ihmiselle helppo. Niin se ei ole ollut nytkään ja se heijastuu suoraan hevoseen. Selkä ja sitä myöden polvet on olleet vielä ainakin hyvät, mutta niska ja hartiat aiheuttaa ongelmia. Oman työpisteen muutokset ja veto ovat pikkuhiljaa aiheuttaneet massiiviset jumit niskaan ja hartioihin. Ongelmia on saatu pikkuhiljaa purettua troppien ja osteopaatin voimin, mutta vielä odotetaan sähköpöydän saapumista kuin kuuta nousevaa. Kun ratsastajan hartiat on vuorotellen korvissa, voi olla varma, ettei hevosenkaan ole kaikkein miellyttävin kulkea. Onni on silloin nöyrä suomenhevonen, joka tekee ratsastajasta huolimatta tai ratsastajansa puolesta kaikkensa, kunhan lisänä ei ole enää omia mahanpuruja. Ehkä näistäkin kaikista taas selvitään, kunhan se kesä sieltä saapuu jälleen!







Jossain kaiken mustan keskellä on välillä kuitenkin välähtänyt yksi läsipää, mun oma hymyilevä läsipää <3


maanantai 20. marraskuuta 2017

Vaihtelua pimeyteen

Viikonloppu otettiin vaihtoehtoliikunnan kannalta ja virkistettiin vähän poikien mieltä muullakin kuin tylsällä maneesin kiertämisellä. Lauantaina molemmat hepat pääsivät harrastamaan tikkujumppaa ja sunnuntaina molemmille puettiin karvasatula höntsäilyä varten selkään.

Molempien kohdalla keskityttiin enemmän ravijumppaan ja kyllähän se jalka nousi ja venyikin. Koulutuuppari estesatulassa näyttää taas olevan varsin huvittava näky ja jos pitää vakaasti katseen tikuissa niin niihin ei ehkä kompastuta, mutta väliäkös sillä kun on kivaa.











Kunkulle karvasatula onkin ihan vanha tuttu juttu ja silloin saakin yleensä itse päättää suunnan, kunhan vauhti on kuskin päätettävissä eikä harjoiteta suurempia villityksiä. Okkulle tämä oli ensikosketus karvasatulaan ja toinen kosketus ratsastukseen ilman satulaa. Ravi mietitytti hieman, mutta kaikki muu olikin hyvinkin ok - mitä sitä suomenhevonen turhaan hötkyilisikään.




Loppukumarrus


maanantai 13. marraskuuta 2017

Pari muuttujaa pimeydessä

Viikonloppu hurahti taas ihmetellessä kahta liinaharjaa, satulaa, pimeyttä, märkää ja kuraa.

Kunkku on parin kuukauden takaisen satulansäädön jälkeen löytänyt selkänsä liikkeeseen mukaan paremmin varsinkin laukassa. Näin ollen nyt oli taas aika säätää satulaa, kun tuntui, että oman hyvän asennon löytäminen satulassa, oli vaivalloisempaa. Viimeisetkin nostavat palat jätettiin pois takaosasta ja taas kulkee.

Vitsiveikko! "Nääthän tuolla mönkijässä vaanii ihan varmaan sapelihammastiikeri"

Jos kulkee... Maha on ollut puolestaan myös sekaisin ja siitähän herra herkkämieli on myös omaa mieltään. Talvi olisi enemmän kuin tervetullut tai ainakin pakkaset ja kuiva maa. Meillä syödään vain päiväheinät ulkona, mikä vähentää maan kulkeutumista suolenmutkaan ruoan mukana, mutta jostain syystä tuo kuravesi maistuu monelle paremmin kuin ihan puhdas vesi saavista tarjoiltuna. Niinpä herra läsipää pääsi taas kausittaiselle ystävämme psyllium kuurille. Molemmat hevoset oli lauantaiaamun jumpalla melko nuupahtaneita varmaan juuri tuosta yllämainitusta syystä. Ainakin molemmilla oli juuri lauantaiaamuna hännät ja pyllyt sotkussa, kun oli järjestetty parempi kamera treenejä ikuistamaan. Noh seuraavalla kerralla tähdet ehkä paremmin kohdillaan taas, tällaista tämä sitten näiden kanssa on.