perjantai 15. joulukuuta 2017

Maailmanlopun odottaja vai reaktiivinen?

Hevonen on kuin ihmisen mieli normaaleissa toimenpiteissä - kengitykset, rokotukset, raspaukset, klippaukset ja mitä näitä nyt on, mutta menee ihan pyörälle päästään kun kotimaneesin ovesta astelee ensin pari vierasta ihmistä, sitten kasa vieraan hevosen varusteita ja viimeisenä vielä vieras hevonenkin. Seuraavana päivänä maailmanlopun odottaja oli taas rento herran enkeli, vaikka seinän takana pauhasi traktori ja kaivinkone. Kuka ties edellisenä päivänä oli saanut varmaan jo harjoitella pakoviettiä tarpeeksi? Joskus olisi kiva omistaa ihan semmoinen normaali pystyyn kuollut tyyppi, mutta toisaalta mitä iloa tässä elämässä olisi, jossei hevosessa olisi mitään elämää.

Elämä tällaisen vilkkusilmän kanssa on melkoista luovimista varsinkin näin syysmyrsky- ja pakkaspirteysaikaan. On ihan veteen piirretty viiva vieraalle ihmiselle nähdä, onko se kuriton, villi, ylienerginen, iloinen, säikky, herkkä vai jopa kipeä. Itselle tämänkaltainen hevonen on aina ollut enemmin reaktiivinen kuin mitenkään päästään vialla. Toki tunnistan kaikki nuo tyypit tässä kameleontissa ja osaan jollain tasolla varautua ja reagoida niihin - korvien, karvojen ja silmien asennot on tulleet tutuiksi näinä vuosina.

Pusipusi pari hiukka leuhkaa Kunkku fania


Kuriton tämä mamman mussukka aika harvoin on, kiltti kun Kunkku pohjimmiltaan on, ja jos sanomisiin joudutaan nöyrrytään aika pienellä ja punastellaankin jälkeenpäin. Oikeuskäsitys tästä hevosesta kuitenkin löytyy - epäreilu ei sovi olla tai herneenpalko on otsalohkossa asti. Villiys liittyy usein ylienergisyyteen ja silloin joko mennään höyryveturin lailla tai jos höyryveturia ei kuski suvaitse, ilmestyy möröt kehiin ja mennään niiden voimalla höyryveturina toisinaan myös ilmakuoppien kera. Energiaa rehujen muodossa tämä tyyppi ei juuri tarvitse syksyllä ja talvella tai kippo livahtaa herkästi nurin, vapaapäivätkin on hyvin häilyvässä rajapinnassa. Iloisen pirteä työmyyrä hän suomenhevosen tapaan kuitenkin aina on, ihmisen paras ystävä, joka lähtee taatusti aina leikkiin mukaan.

Hei tarjoilija! Oottelisin täällä sitä iltavelliä...


Säikkyminen on tyypillistä ennakoimattomissa tilanteissa. Yleensä osaan ennakoida jännittävät, jopa pelottavat asiat, ja ne kohdataan hyväksi kokemalla tavalla pikkuhiljaa lähestyen, lopulta koskettaen ja yleensä vähän maistaenkin. Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostunut eläin, mutta painetta tämä yksilö ei jännittävissä paikoissa siedä liikaa. Herkkyys liittyykin tähän vahvasti. Olen alusta asti halunnut vaalia tämän hevosen herkkyyttä. Se toimii pienellä paineella ja hellittämisellä, sitä ei saa yhtään purista tai vetää. Se tekee kaiken voitavansa, kunhan tietää, mitä siltä halutaan.

Mummonkuljetin ihan ite <3


Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti ja rauhaarakastava eläin, ei se syyttä suotta poukkoile tai protestoi. Kipeys voi liittyä näihin hullutuksiin myös ja kivut tuleekin aina sulkea pois pelistä, jos tällaista käytöstä ilmenee yhtäkkisesti. Kipeänä Kunkku yleensä vain laiskistuu tai ei kulje normaalilla omalla moottorillaan eteenpäin, harvemmin tulee mitään ylimääräisiä kuvioita kipujen vuoksi. Tosin tänä syksynä olen huomannut, että pitkän kurakauden aiheuttamat vatsavaivat sai perän pomputtamaan vähän normaalia enemmän. Psyllium, pieni treenin höllääminen hetkellisesti ja progut auttoi asiaa ja ilolla kulkee taas.

Tällaista pohdintaa näin Joulun alle!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.12.1917

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomenhevonen!


Missä olisimmekaan ilman sinua, sinä nelijalkainen, hallavaharjainen, märkäturpainen ystävämme suomenhevonen.
Eipä ole mulla maailmassa muita: on taivahan katto, maantien matto ja seininä metsien puita ja kaverina suomenhevonen.

(Suomenhevonen, säv. ja san. Suonna Kononen)