perjantai 15. joulukuuta 2017

Maailmanlopun odottaja vai reaktiivinen?

Hevonen on kuin ihmisen mieli normaaleissa toimenpiteissä - kengitykset, rokotukset, raspaukset, klippaukset ja mitä näitä nyt on, mutta menee ihan pyörälle päästään kun kotimaneesin ovesta astelee ensin pari vierasta ihmistä, sitten kasa vieraan hevosen varusteita ja viimeisenä vielä vieras hevonenkin. Seuraavana päivänä maailmanlopun odottaja oli taas rento herran enkeli, vaikka seinän takana pauhasi traktori ja kaivinkone. Kuka ties edellisenä päivänä oli saanut varmaan jo harjoitella pakoviettiä tarpeeksi? Joskus olisi kiva omistaa ihan semmoinen normaali pystyyn kuollut tyyppi, mutta toisaalta mitä iloa tässä elämässä olisi, jossei hevosessa olisi mitään elämää.

Elämä tällaisen vilkkusilmän kanssa on melkoista luovimista varsinkin näin syysmyrsky- ja pakkaspirteysaikaan. On ihan veteen piirretty viiva vieraalle ihmiselle nähdä, onko se kuriton, villi, ylienerginen, iloinen, säikky, herkkä vai jopa kipeä. Itselle tämänkaltainen hevonen on aina ollut enemmin reaktiivinen kuin mitenkään päästään vialla. Toki tunnistan kaikki nuo tyypit tässä kameleontissa ja osaan jollain tasolla varautua ja reagoida niihin - korvien, karvojen ja silmien asennot on tulleet tutuiksi näinä vuosina.

Pusipusi pari hiukka leuhkaa Kunkku fania


Kuriton tämä mamman mussukka aika harvoin on, kiltti kun Kunkku pohjimmiltaan on, ja jos sanomisiin joudutaan nöyrrytään aika pienellä ja punastellaankin jälkeenpäin. Oikeuskäsitys tästä hevosesta kuitenkin löytyy - epäreilu ei sovi olla tai herneenpalko on otsalohkossa asti. Villiys liittyy usein ylienergisyyteen ja silloin joko mennään höyryveturin lailla tai jos höyryveturia ei kuski suvaitse, ilmestyy möröt kehiin ja mennään niiden voimalla höyryveturina toisinaan myös ilmakuoppien kera. Energiaa rehujen muodossa tämä tyyppi ei juuri tarvitse syksyllä ja talvella tai kippo livahtaa herkästi nurin, vapaapäivätkin on hyvin häilyvässä rajapinnassa. Iloisen pirteä työmyyrä hän suomenhevosen tapaan kuitenkin aina on, ihmisen paras ystävä, joka lähtee taatusti aina leikkiin mukaan.

Hei tarjoilija! Oottelisin täällä sitä iltavelliä...


Säikkyminen on tyypillistä ennakoimattomissa tilanteissa. Yleensä osaan ennakoida jännittävät, jopa pelottavat asiat, ja ne kohdataan hyväksi kokemalla tavalla pikkuhiljaa lähestyen, lopulta koskettaen ja yleensä vähän maistaenkin. Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostunut eläin, mutta painetta tämä yksilö ei jännittävissä paikoissa siedä liikaa. Herkkyys liittyykin tähän vahvasti. Olen alusta asti halunnut vaalia tämän hevosen herkkyyttä. Se toimii pienellä paineella ja hellittämisellä, sitä ei saa yhtään purista tai vetää. Se tekee kaiken voitavansa, kunhan tietää, mitä siltä halutaan.

Mummonkuljetin ihan ite <3


Hevonen on kuitenkin pohjimmiltaan kiltti ja rauhaarakastava eläin, ei se syyttä suotta poukkoile tai protestoi. Kipeys voi liittyä näihin hullutuksiin myös ja kivut tuleekin aina sulkea pois pelistä, jos tällaista käytöstä ilmenee yhtäkkisesti. Kipeänä Kunkku yleensä vain laiskistuu tai ei kulje normaalilla omalla moottorillaan eteenpäin, harvemmin tulee mitään ylimääräisiä kuvioita kipujen vuoksi. Tosin tänä syksynä olen huomannut, että pitkän kurakauden aiheuttamat vatsavaivat sai perän pomputtamaan vähän normaalia enemmän. Psyllium, pieni treenin höllääminen hetkellisesti ja progut auttoi asiaa ja ilolla kulkee taas.

Tällaista pohdintaa näin Joulun alle!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.12.1917

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomenhevonen!


Missä olisimmekaan ilman sinua, sinä nelijalkainen, hallavaharjainen, märkäturpainen ystävämme suomenhevonen.
Eipä ole mulla maailmassa muita: on taivahan katto, maantien matto ja seininä metsien puita ja kaverina suomenhevonen.

(Suomenhevonen, säv. ja san. Suonna Kononen)


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kahluusaappaista kankiin

Kaiken kuran, sateen ja sen itsensä keskellä voi ehkä sittenkin joskus vielä löytyä valo. Ainakin on lupa vielä toivoa, vai onko? Enää kuukausi ja mennään taas vauvan askelin kohti valoisampaa, kun nyt on harpottu jättiläisen askelin kohti synkkyyttä.

Maha on parempi (kiitos nerokas Progut!), vaikka kura ja märkä ei otakaan loppuakseen, ja sitä myöden mieli on myös virkeä ja motivaatio työntekoon vinguttavan korkealla. Niinpä nappasimme taas pienen tauon jälkeen kanget naulasta ja tyyrailtiin tunnilla vakavastiotettavina kouluratsuina ja ratsastajina, vaikkakin hieman suhruisina, joka tosin sopinee meihin ja vuodenaikaan varsin hyvin. Kiitos Satu supergroomi uhrautumisesta kylmässä ja koleassa maneesinnurkassa!



Päivän teemana oli voltit ja avotaivutukset. Viime viikkojen haasteiden myötä temppujen tekeminen perusasioiden sijaan olisi hiukka hölmöä. Ravi ja käynti oli aika cool ja kivaa, laukkakin, kunhan sen aiheuttamista alkuvillityksistä selvittiin. Läsipää pääsi jopa yllättämään ja tarjosi tällä kertaa parempaa laukkaa oikeaan vaikeaan kierrokseen. 







Syksyn koleus ja kosteus ei ole koskaan ollut yliliikkuvalle ihmiselle helppo. Niin se ei ole ollut nytkään ja se heijastuu suoraan hevoseen. Selkä ja sitä myöden polvet on olleet vielä ainakin hyvät, mutta niska ja hartiat aiheuttaa ongelmia. Oman työpisteen muutokset ja veto ovat pikkuhiljaa aiheuttaneet massiiviset jumit niskaan ja hartioihin. Ongelmia on saatu pikkuhiljaa purettua troppien ja osteopaatin voimin, mutta vielä odotetaan sähköpöydän saapumista kuin kuuta nousevaa. Kun ratsastajan hartiat on vuorotellen korvissa, voi olla varma, ettei hevosenkaan ole kaikkein miellyttävin kulkea. Onni on silloin nöyrä suomenhevonen, joka tekee ratsastajasta huolimatta tai ratsastajansa puolesta kaikkensa, kunhan lisänä ei ole enää omia mahanpuruja. Ehkä näistäkin kaikista taas selvitään, kunhan se kesä sieltä saapuu jälleen!







Jossain kaiken mustan keskellä on välillä kuitenkin välähtänyt yksi läsipää, mun oma hymyilevä läsipää <3


maanantai 20. marraskuuta 2017

Vaihtelua pimeyteen

Viikonloppu otettiin vaihtoehtoliikunnan kannalta ja virkistettiin vähän poikien mieltä muullakin kuin tylsällä maneesin kiertämisellä. Lauantaina molemmat hepat pääsivät harrastamaan tikkujumppaa ja sunnuntaina molemmille puettiin karvasatula höntsäilyä varten selkään.

Molempien kohdalla keskityttiin enemmän ravijumppaan ja kyllähän se jalka nousi ja venyikin. Koulutuuppari estesatulassa näyttää taas olevan varsin huvittava näky ja jos pitää vakaasti katseen tikuissa niin niihin ei ehkä kompastuta, mutta väliäkös sillä kun on kivaa.











Kunkulle karvasatula onkin ihan vanha tuttu juttu ja silloin saakin yleensä itse päättää suunnan, kunhan vauhti on kuskin päätettävissä eikä harjoiteta suurempia villityksiä. Okkulle tämä oli ensikosketus karvasatulaan ja toinen kosketus ratsastukseen ilman satulaa. Ravi mietitytti hieman, mutta kaikki muu olikin hyvinkin ok - mitä sitä suomenhevonen turhaan hötkyilisikään.




Loppukumarrus


maanantai 13. marraskuuta 2017

Pari muuttujaa pimeydessä

Viikonloppu hurahti taas ihmetellessä kahta liinaharjaa, satulaa, pimeyttä, märkää ja kuraa.

Kunkku on parin kuukauden takaisen satulansäädön jälkeen löytänyt selkänsä liikkeeseen mukaan paremmin varsinkin laukassa. Näin ollen nyt oli taas aika säätää satulaa, kun tuntui, että oman hyvän asennon löytäminen satulassa, oli vaivalloisempaa. Viimeisetkin nostavat palat jätettiin pois takaosasta ja taas kulkee.

Vitsiveikko! "Nääthän tuolla mönkijässä vaanii ihan varmaan sapelihammastiikeri"

Jos kulkee... Maha on ollut puolestaan myös sekaisin ja siitähän herra herkkämieli on myös omaa mieltään. Talvi olisi enemmän kuin tervetullut tai ainakin pakkaset ja kuiva maa. Meillä syödään vain päiväheinät ulkona, mikä vähentää maan kulkeutumista suolenmutkaan ruoan mukana, mutta jostain syystä tuo kuravesi maistuu monelle paremmin kuin ihan puhdas vesi saavista tarjoiltuna. Niinpä herra läsipää pääsi taas kausittaiselle ystävämme psyllium kuurille. Molemmat hevoset oli lauantaiaamun jumpalla melko nuupahtaneita varmaan juuri tuosta yllämainitusta syystä. Ainakin molemmilla oli juuri lauantaiaamuna hännät ja pyllyt sotkussa, kun oli järjestetty parempi kamera treenejä ikuistamaan. Noh seuraavalla kerralla tähdet ehkä paremmin kohdillaan taas, tällaista tämä sitten näiden kanssa on.






tiistai 7. marraskuuta 2017

Yhdestä tuli hetkeksi kaksi

Sattumusten kautta olen toiminut pari viikkoa myös Kunkun "velipojan" Saaren Voittovihin eli tutummin Okkun varamamina.

On ollut aika silmiäavaavaa ja kivaa vaihtelua, kun saa osan viikkoa alleen kaksikin ratsua samana päivänä. Suomenhevonen on suomenhevonen, vaikka voissa paistaisi ja vaikka säkäkorkeutta olisi 15 senttiä enemmän ja valkoista karvaa vähemmän. Kesän tahmatassu on muuttunut aika kivaksi omalla moottorilla kulkevaksi ratsuksi. Molempien poikien kanssa on pyritty tekemään monipuolisesti jumppaa maneesissa niin sileällä kuin puomeilla ja Okkuli pääsi punaisen auringon alle maastoonkin perjantaina, ettei maneesin seinät ala liikaa ahdistaa. Syksy ja pimeys meinaa hieman käydä kehon ja mielen päälle, mutta suomenhevoset pelastaa päivän jos toisenkin! Vielä perään muutama huonolaatuinen kännykkäkuva viime viikkojen puuhista. Toivottavasti saataisiin molemmista pojista jossain kohtaa vielä vähän parempilaatuistakin materiaalia talvilookeissaan.

Look nro 1
Tappijalka

Tikkujalka




Poniratsastaja eksynyt hevosen selkään?


Kunkku menetti viikonloppuna vielä vähän lisää karvaa kaulasta ja lavoista! Nyt on talven look valmis ja jaksaa tehdä töitä!




maanantai 30. lokakuuta 2017

Karvaturrin sulkasato

Muutama viikko ollaan jo kärvistelty karvaturrin hikoilun ja kuivattelun kanssa. Maneesitallilla täällä etelässä on ihan turha näiden turrikoiden kanssa koittaa pärjätä ja hakata päätä seinään kuivattelujen kanssa, kun klippaamalla tehdään kaikkien elämästä edes vähän helpompaa. Vannon villan nimeen, koska se ei ole ulkona märkänäkään kylmä, mutta silti useamman loimen alla hautominenkaan ei tee hyvää pitemmän päälle. Yritän aina venyttää klippaamisen ihan lokakuun loppuun tai marraskuun alkuun, jolloin klippauskertoja vuoteen tulee vain yksi. Nyt sunnuntaina läsipää sai pipon päähänsä ja oli parturin aika. Meillä on jätetty arvokkaille polville, selälle ja pyllylle lämmikettä, niille ei koskaan niin kova hiki tulekaan kuin kyljille, lavoille ja kaulalle. Meille siis toimivin malli on ollut osaklippaus, ei trace eikä chaser vaan Kuninkaan oma junglecut (vrt. Liinakon Kunkku alias Viidakon Kunkku). Kylkien raidat oli helppo rajata sopivalle kohdalle ja suoriksi maalarinteipin avulla, joskin ehdin ne tietysti poistaa ennen kuvia. Lapojen ja kaulan linjat tehtiin mutu tuntumalla, vähän vielä tuolta ja vähän vielä tuolta. Jäi niihin lopulta vähän karvoja jäljellekin.




Loimitus onkin toinen tarina. Pidän yleensä muutaman ensimmäisen päivän heti klippauksen jälkeen kevyen puuvillaloimen tallissakin päällä, vaikka periaatteessa tällä mallilla suomenhevosen pitäisi pärjätä plussakeleillä ilmankin lämpimässä tallissa. Ulos puetaan aina loimi päälle kaulakappaleen kera ja toppausta näillä syyskeleillä 100-150 g. Myöhemmin, kun lämpötilat laskee yölläkin pakkasen puolelle on tallissakin sen 100-150 grammaa yllä ja ulos sitten pakkaslukemien ja tallityöntekijän harkinnan mukaan 100-300 grammaa. En ole kovinkaan neuroottinen loimituksen ja grammojen suhteen. Yhden päivän hevonen pärjää, vaikka sillä olisi vähän kuuma tai vähän kylmä. Kuningas vannoo sisäloimissa Horsewaren Amigo puuvillaloimen ja Rhinon sisätoppisten nimeen ja ulkoloimista löytyy Rainbusteria ja Horse comfortia.

Kauheen ressaantunut putte pipoineen

Nyt odotellaankin, mitä keventynyt olemus tekee jo muutenkin syksystä piristyneelle ratsulle. Perjantaina meno äityi sen verran iloiseksi, että ilman hokkejakin saatiin jo polkaistua toisen etujalan kannalle haava. Hölmöläinen joutuikin sitten taas jumppaamaan ihan tosissaan, kun tädin huumori ei pitkän työviikon jäljiltä oikein meinannut riittää! Bootsit tarvii ainakin kaivaa naftaliinista käyttöön taas villivarsalle!

Onkos muilla käynyt parturi kylässä tai villiinnytty syksystä?

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kaula ylös, niska alas

Lauantaina oli taas Tiinan treenin vuoro. Jotenkin joka vuosi Tiina pääsee todistamaan näitä ensimmäisiä pakkasenpuremia aamuja, niin tälläkin kertaa ja muutama ilovinkuloikka oli ihan pakko esittää alkuravien ohella. Omana toiveena oli päästä kiinni niskan rentouteen. Hevonen kulkee jo nykyään aika kivasti oikeinpäin ja itseään kantaen, mutta tulee herkästi kovaksi niskasta ja samalla toki myös kaulasta.





Tätä lähdettiinkin ratkomaan sillä, että sään ja niskan ohella alettiinkin miettiä miten saataisiin kaula ylös. Ensin haluttiin kaula pitkäksi ja niska mielellään jopa sään alapuolelle, siitä alettiin miettiä kaulanliittymää ylös niin, että kaula nousee ennen niskaa, ja kun tästä fiiliksestä oltiin päästy kiinni otettiin vielä taivutus mukaan, jolloin niskakin sai jo nousta ylemmäs. Samalla kun kaulan liittymää mietittiin ylös, mietittiin myös lapoja eteen, jolloin saatiin myös etujalkojen askeliin käynnissäkin lisää pituutta ja viivettä.







Vaikka nyt ajateltiin paljon enemmän etupäätä, takapää tuli siinä samalla mukaan ja kaikki lähti siitä, että sisäjalasta ratsastettiin kohti ulko-ohjaa. Oikeassa kierroksessa pitää muistaa pitää huoli, että oikea kylki ei pullahda sisään, ja vasemmassa kierroksessa taas tulee pitää huolta, että saa oikean takajalan ulkojalkana otettua töihin ennen kuin alkaa työstää enempää edestä. Ravissa ja laukassa oivallettiin samoja asioita. Etenkin laukassa tuli miettiä paljon sitä, että saatiin paino enenemässä määrin pois sisäetujalalta.










Kuvista kiitos Marjut