Maha on parempi (kiitos nerokas Progut!), vaikka kura ja märkä ei otakaan loppuakseen, ja sitä myöden mieli on myös virkeä ja motivaatio työntekoon vinguttavan korkealla. Niinpä nappasimme taas pienen tauon jälkeen kanget naulasta ja tyyrailtiin tunnilla vakavastiotettavina kouluratsuina ja ratsastajina, vaikkakin hieman suhruisina, joka tosin sopinee meihin ja vuodenaikaan varsin hyvin. Kiitos Satu supergroomi uhrautumisesta kylmässä ja koleassa maneesinnurkassa!
Päivän teemana oli voltit ja avotaivutukset. Viime viikkojen haasteiden myötä temppujen tekeminen perusasioiden sijaan olisi hiukka hölmöä. Ravi ja käynti oli aika cool ja kivaa, laukkakin, kunhan sen aiheuttamista alkuvillityksistä selvittiin. Läsipää pääsi jopa yllättämään ja tarjosi tällä kertaa parempaa laukkaa oikeaan vaikeaan kierrokseen.
Syksyn koleus ja kosteus ei ole koskaan ollut yliliikkuvalle ihmiselle helppo. Niin se ei ole ollut nytkään ja se heijastuu suoraan hevoseen. Selkä ja sitä myöden polvet on olleet vielä ainakin hyvät, mutta niska ja hartiat aiheuttaa ongelmia. Oman työpisteen muutokset ja veto ovat pikkuhiljaa aiheuttaneet massiiviset jumit niskaan ja hartioihin. Ongelmia on saatu pikkuhiljaa purettua troppien ja osteopaatin voimin, mutta vielä odotetaan sähköpöydän saapumista kuin kuuta nousevaa. Kun ratsastajan hartiat on vuorotellen korvissa, voi olla varma, ettei hevosenkaan ole kaikkein miellyttävin kulkea. Onni on silloin nöyrä suomenhevonen, joka tekee ratsastajasta huolimatta tai ratsastajansa puolesta kaikkensa, kunhan lisänä ei ole enää omia mahanpuruja. Ehkä näistäkin kaikista taas selvitään, kunhan se kesä sieltä saapuu jälleen!
Jossain kaiken mustan keskellä on välillä kuitenkin välähtänyt yksi läsipää, mun oma hymyilevä läsipää <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti