tiistai 31. tammikuuta 2017

Meidän normiviikko: onkohan sitä ollenkaan?

Meidän normiviikko käsittää yleensä pari kunnon koulutreenipäivää, puomi/kavalettipäivän, kaksi satulatonta päivää, joista toinen on olosuhteiden mukaan täysi vapaa, loput päivät kevennellään tai maastoillaan. Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan siihen, että intensiivisempiä treeniviikkoja on kolme tai neljä ja sen jälkeen yksi kevyempi viikko välissä, joka sisältää enemmän kävelypäiviä ja rennompaa menoa.

Lisäksi Kunkku tarhailee päivittäin, talven pimeimmät kuukaudet puolipäiväisesti ja valoisat ajat kokopäiväisesti. Sillä on tarhakaverit ihan kosketusetäisyydellä molemmin puolin, palloa ja muuta aktiviteettia mahdollisuuksien mukaan.

Hevosen jaksamisen (ja vähän omankin) mukaan mennään aina loppuviimein, yksikään viikko ei ole samanlainen. Kunto ei kasva, jossei joskus mennä vähän mukavuusalueen yli, mutta lihakset eivät kasva ilman palauttelua ja lepoa. Itse en mene kiukkuisena tai yliväsyneenä hevosen selkään, se ei ole reilua eikä kivaa kenellekään. Pyrkimys on kuitenkin aina se, että molemmilla on kivaa.

Treenimuotona en suosi juoksutusta nykyään oikeastaan lainkaan. ADHD hevonen ei oikein pysy nahoissaan, kun pääsee "vapaana" kirmailemaan ympyrälle, joten tämä ei liene sitä fysioterapeutin suosittelemaa hallittua liikuntaa. Mielestäni paristi viikossa hevonen on oikeutettu nauttimaan päivästä ilman satulan aiheuttamaa painetta. Ne päivät vapaillaan, kävellään rintasin metsässä ja maastoissa tai "leikitään" maastakäsin maneesissa, jos taluttajan tossut ei meinaa pitää peilijäällä taivasalla.

Olen melkoinen neurootikko. Hevoseni ei koskaan seiso ennen valmennuspäivää eikä siitä seuraavaa eikä mielellään kyllä puomi/kavalettipäivääkään ennen tai jälkeen. Aina liikuttaessa etujalat on suojitettu tai pintelöity ja ratsastuskerran jälkeen etujalat on edelleen kylmättävä.



Tässä nyt kuitenkin pientä perusrunkoa, miten meidän viikot menee:


Maanantaisin yleensä hölkkäillään tai maastoillaan

Tiistaisin on yleensä valmennuspäivä

Keskiviikkoisin taas hölkkäillään tai maastoillaan palautellen edellisen päivän valmennusta. Tässä kohdin voi vaihtoehtoisesti olla puupökkelöjalkojen verryttely puomien ja kavalettien merkeissä

Torstaisin on perinteisesti vapaa

Perjantaisin hölkkäillään tai tehdään maastakäsinhommia

Viikonloppuun osuu yleensä viikon toinen kunnon koulutreeni ja puomi/kavalettipäivä tai pidempi maastoreissu

Jalka nousee hoplaa joulukuussa -16


Millaisia toivomuksia blogimme suhteen teillä lukijoilla on? Mitä haluatte tietää meistä? Tai mitkä edesottamuksemme kiinnostaa?

Jollain aikataululla esittelen meidät molemmat vielä perusteellisemmin.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tarinan alku


Tervetuloa seuraamaan blogiamme!

Tässä pieni alustus siitä, keitä me olemme:

Olen Elina, 28-vuotias Turkulainen hevosharrastaja, puolikukkahattutäti ja wannabe kouluratsastaja.

Kesällä 2014 olin pikkuhiljaa kypsytellyt ajatusta omasta hevosesta, kun ylläpitoponista ei tuntunut enää riittävän omalle innostukselle tarpeeksi. Suomenhevonen oli ehdoton edellytys omalta hevoselta ja ruunakin sen piti olla, kun tammojen kanssa en ole liiemmin viihtynyt ja harrastekäytössä ori on hieman hankala vaihtoehto. Kokemusta hevosmaailmasta oli myös sen verran, että uskalsin ajatella ensimmäiseksi hevoseksi nuorta, saisin ainakin sellaisen, minkä olen jotakuinkin itse tehnyt. Kokeilin kaksi, toinen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hevonen oli täydellinen, rautias läsipää isoin sukin varustettu komea ratsunalku, ollen myös sopivasti pilkettä silmäkulmassa jo koeratsastuksessa.

Rakkaudesta kauniisiin liinaharjoihin, ylläpitoponi Agent kesällä -14 kuva Essi Turunen


Blogin päätähtenä toimii ensimmäinen oma hevoseni, suomenhevosruuna Liinakon Kunkku.

Onnellinen uuden hevosen omistaja syksyllä -14 kuva Essi Turunen
Elämäni Kunkku tuli minulle syksyllä 2014 ollessaan nelivuotias. Se osasi ratsun alkeet, kantoi ratsastajaa kaikissa askellajeissa, kääntyi, jarrutti ja vähän väistikin. Se oli esiintynyt hienoin pisterivein varsanäyttelyissä ja ajattelin tehdä siitä itselleni kivan harrastuskaverin ja samalla varovaisesti haaveilin koulukisaradoista. Aloitimme yhteiselon rauhallisesti toisiimme ja uuteen elämään tutustuen. Ensimmäisen talven maastoilimme ahkerasti, kasvatimme kuntoa ja opettelimme uutta. Kevät meni kohisten, hevonen kehittyi ja päästiin jo ratsastelujen sijasta ihan ratsastuksen puolelle, samalla pitäen kuitenkin huolta siitä, että nuoren hevosen elämä pysyi mielekkäänä ja lepoa oli tarpeeksi. Ensimmäisenä yhteisenä kesänä päästiin korkkaamaan kisaradatkin lähitallien seurakisoissa neljästi kouluaitojen sisällä ja kerran pikkuesteiden merkeissä.
Viisaan nuorukaisen ensimmäiset kilpailut ja ensimmäiset yhteiset kilpailut keväällä -15 kuva Kata Koskelo

Iloinen hyppyheppa kesältä -15 kuva Essi Turunen

Syksy alkoi takkuillen, kun hevoslapsi oli laidunlomallaan kasvattanut lihaksia (ja vähän mahaakin) niin, että satulat olivat jääneet auttamatta kapeiksi. Satulashowsta päästyämme alamäki tuntui vain jatkuvan ja lopulta etujalan hankosidevamma vei meidät pidemmälle paussille ja aloitimme elämämme taas uudelleen. Noin vuosi vamman diagnosoinnin jälkeen ollaan taas kiinni normaalissa elämässä. Kiirettä ei pidetty, jotta saatiin nuori, vireä, reaktiivinen ja herkkä hevonen elämänsä kuntoon jälleen. Vuosi oli kuoppainen, mutta kaiken hien ja kyynelten palkkana, kasvoimme yhä enemmän yhteen. Olemme nyt tänä päivänä enemmän tiimi kuin koskaan, enemmän tiimi kuin koskaan hevosteluelämäni aikana olen ollut yhdenkään hevosen kanssa.

Valmentaudumme noin kerran viikossa Maija Väinölän tarkkojen silmien alla ja noin kerran kuussa nautimme Tiina Vuorisen kehotietoisen ratsastuksen parissa. Tavoitteenamme on pitää hauskaa yhdessä ja kehittyä pikkuhiljaa kohti oikeaa kouluratsukkoa ja miksei joskus vielä iloksemme hypätä jokunen pieni estekin, kun siltä tuntuu. 

Laukkailua  joulukuussa -16 kuva Ansku Kaukola


 Tärkeänä tammikuussa -17 kuva Marjut Myller

Tervetuloa mukaan matkaamme!

 Ulkoasun taustakuvan on myös ikuistanut Marjut!