keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Hammaslääkärissä

Muutama viikko sitten oli taas hammaslääkärin vierailun aika. Välissä oli vierähtänyt 9 kk. Ensikatsomalta lääkäri melkein kiljahti innosta, että nyt onkin edessä täydellisen kaunis rivistö, jota ei ihan joka päivä tule vastaan. Suurennuslasilla katsellen toki löytyi muutamia pieniä kauneusvirheitä, muttei ne haittaa elämää eikä mullista tämän hetkistä maailmaa. Erityismaininta saatiin siitä, ettei ole pienintäkään viitettä kariekseen, joka on nykypäivänä löydöksissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Pientä terävöitymistä oli reunoilla ja poskissa pienen pienet rikkoumat limakalvoilla. Terävyydet tasoitettiin ja homma oli niin ollen kunnossa. Ei osattu kyllä odottaakaan mitään suurempaa remonttia, koska hevonen oli tuntunut suustaan ihan hyvältä ja muutenkin omalta itseltään. Taitaa siitä olla tullut taas yhden pykälän enemmän aikuinen hevonen, kun aiemman 6 kk välin voi nyt siis hyvillä mielin venyttää tähän 9 kk.


Otettiin mielenkiinnosta suusta samalla mitat ja katseltiin kuolaimet ja suitset läpi. Kuolaimia meillä on tällä hetkellä käytössä viidet ja turpahihnoja valikoimasta löytyy neljä. Suu on yllättävän tilava, mutta kieli on paksu, mikä tekee sen, että kovin paksua kuolainta herkkämieli ei ole suuhunsa huolinut. Lisäksi Kunkku ei ole oikein koskaan hyväksynyt turpahihnaa kuolaimen ja poskiluun väliin, mikä johtuu varmaan siitä, että nuorempana poskihampaat keräili aika pienessäkin ajassa ikävästi piikkejä. Siispä ollaan sitten kokeiltu vähän sitä ja tätä, kun kisoissa tarvii kuitenkin turpahihna olla, vaikka se sitten olisi koristeena niinkuin nyt meillä yleensä on. Valinnanvaraa meiltä siis löytyy kaapista aika paljon, hehe.

Nivelsuitsissa on käytössä Sprengerin Dynamic RS kolmipalakuolain 14 mm paksuisena, remonttiturpahihna koristekireydellä ja tutit, ettei renkaan nipistely ahdista herkkämieltä liikaa. Tutithan ei ole ikävä kyllä koulukisoissa sallitut joten ne ollaan repäisty sitten yleensä kisoja ennen pois ja palautettu takaisin taas talveksi. Oliivirengas poistaisi tämän nipistelyongelman, mutta sitä kokeillessa alkoi jonkun ajan jälkeen esiintyä makailua kuolaimella, joten todettiin se kuitenkin epäsopivaksi. Markkinoilla on myös näitä lääkärin sanoin "kourukuolaimia", joissa on siis tavallaan yhdistelmänä oliivin ja liikkuvan renkaan edut, mutta tuokaan malli ei ole kisoissa vielä sallittu.


Kankena toimii Globuksen ohut suora synteettinen babykanki pyörivillä varsilla, tuo samainen Sprengerin Dynamic RS kolmipalabridong ja sopivan ohut pehmustettu turpahihna ilman pullback kiinnitystä. Kankien sovittelu onkin ollut melkoinen palapeli, mutta useampien suitsien ja erillisen niskahihnann yhdistelmällä ollaan nyt saatu toimiva ja miellyttävä yhdistelmä aikaiseksi.



"Esteratsastuksessa" meillä on käytössä Sprengerin Turnado nivel yhdistämällä joko meksikolaiseen turpahihnaan, high jump -turpahihna kopioon tai remonttiturpahihnaan. Tämä kuolain on toiminut sopivasti jämäkämpänä jarruna, kun noissa puomihommissa tuppaa välillä innostuessa vauhti jäämään päälle ja kuskilta on jarrut hukassa.




Maastoillessa käytössä on Stubben golden wings kolmipalakuolain bevel renkailla ja turparemminä myös joku noista jo yllä luetelluista. Tämä kuolain on toiminut kivana hätäjarruna, kun vaihtelemalla poskihihnan ja ohjan kiinnityspaikkoja saadaan vähän vipua aikaan ja näin ollen voidaan varmistua, ettei mopo karkaa käsistä vaikeammassakaan paikassa. Tässä mallissa on myös tuo jo aiemmin mainittu "kourukuolain" -tyyppinen suupieliosa.



Hackamore on joskus ja jouluna käytössä silloin, kun kukkahattutädillä on semmonen olo. Hammaslääkärin jälkeen humputeltiin näin taas, vaikka nyt ei suurta remonttia suussa ollutkaan ja olisi hyvin voinut pistää ihan normaalit päävehkeetkin.


Yhtenä päivänä kokeiltiin tätä "normaalia aikuisen kouluhevosen" -mallia myös, kun lääkärikin oli todennut jo purukaluston aikuismaiseksi. Ei kelvannut ei, uskottava se on. Vanhassa hyväksihavaitussa vara parempi.

Vaikuttaa melkoiselta säätämiseltä tämä meidän touhu ja semmoista se toki on ollutkin. Muutama harmaa hiuskin näiden kanssa on saattanut tulla meille molemmille ja hampaidenkiristelyä ostaa-myy-vaihtaa meiningeissä. Pääasia on, että hevonen nyt on tyytyväinen ja suu on terve ja toimiva. Nykyään suositellaankin vaihtelemaan kuolaimia ja turpahihnoja, jotta paine ei osu aina samaan kohtaan.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kun silmät aukeaa

Kun on viikon verran maannut polttavissa selkäkivuissa kotona, töihinpaluu ja kokonainen työpäivä tuntuu jotenkin hullun kivalta. Ei ihmistä ole luotu vain olemaan tai ainakaan hevosihmistä. 

Alaselässä yhdessä nikamavälissä painoi joku. Se teki koko alaselkään polttavan puutuneen tunteen. Sain lääkäriltä kipulääkkeet ja ohjeet olla levossa ja liikkeessä sopivassa suhteessa. Joka päivä kävin kuitenkin hevosen selässä, koska siitä ei tullut kipua eikä kipu lisääntynyt jälkeenpäinkään. Väitän, etten vieläkään olisi tässä, ellen olisi ratsastanut. Tulee siitä sellaista luonnollista liikettä, että ranka pysyy edes vetreänä. Kun on vuosikaudet lähes päivittäin ratsastanut, on kroppa siihen tottunut. Sitä en tiedä kuinka kivaa ja hyödyllistä se hevoselle oli, kun ratsastaja pisti hanttiin, minkä kerkesi, ja könötti milloin missäkin vimpulassa, mutta pääsipä läsipää liikenteeseen. Päivä päivältä kroppa tuntui paremmalta ja torstaina kävin jo kokeilemassa töitäkin, huonoin tuloksin tosin. Paikallaan istuminen ja seisominen pitkään oli huono ja on osin vieläkin.


Sunnuntaina päästiin kuitenkin kauan odotettuun Tiinan valmennukseen. Lauantaina vielä mietin, että onko mitään järkeä, mutta sitten totesin, että vaikka mentäisiin tunti käyntiä niin saan varmaan enemmän apua häneltä tämän viheliäisen kropan kuntoon saamiseen. Kolmen kuukauden tauon jälkeen harmitti, kun tiesin, ettei päästä näyttämään parastamme. Hevonen kulki kaikesta huolimatta hyvin ja iloisesti ja Tiina ensitöiksi avasi vasemmalta reiden koukistajan, se on suoraan yhteydessä tuonne alaselkään. Yleensä joutuu oikomaan ennemmin ojentajia ja oikeasta jalasta. Noh ei muuta kuin menoksi. Ei tehty mitään ihmeellistä, siirtymiä ja temponmuutoksia, mutta voi kyllä päästiinkin näyttämään, miten ollaan kehitytty ja voimistuttu. Ravi oli tahdikasta ja tasaista ja rytmi säilyi olipa askeleet sitten pitkiä tai lyhyitä. Laukkaan siirryttyä tuli pitkä hiljaisuus ja sitten keskeltä kuului hihkaisuja "wau, wau, mitä te olette tehneet sille, aivan upeaa". Olisin ehkä voinut lopettaa siihen ja pillahtaa itkuun. Työstettiin kuitenkin vähän nostoja vielä laukassa ja sitten annettiin olla. Hevonen oli tehnyt hyvän työn eikä omalle selällekään ollut tullut vielä hirveä väsy. Tiina sanoi, että hevonen on nyt niin irtonainen, pehmeä ja voimissaan koko kropastaan, ettei ratsastajan pienet vinoudet ja jumit sitä paljon enää paina. Fiilis oli jälleen mahtava ja oli sataprosenttisen oikea päätös mennä valmennukseen, vaikka ensin emminkin.


Selkä ei vieläkään ole ihan sataprosenttinen, mutta kestää töitä taas ja muutakin normaalia elämää. Tämän myötä löytyi myös ehkä muutama selitys tätä syksyä ja talvea varjostaneisiin ongelmiin. Vasen polvi kipeytyy helposti ja hevonenkin on ollut ajoittain oudosti huonompi vasempaan, joka on yleisesti ollut helpompi kierros. Nyt vaan pitää keskittyä pitämään selästä entistä parempaa huolta, käydä osteopaatin oikaisussa, kunhan loputkin kivut on poissa ja sitten vain latua ajatus mukana. Kyllä täältä taas noustaan.

Miten muiden kevät on lähtenyt käyntiin? 

torstai 14. helmikuuta 2019

Hyvää ystävänpäivää

Parhaimmat ystävät ovat
ne, jotka eivät puhu, mutta ovat silti läsnä ja kuuntelevat
ne, jotka eivät ole itse voineet valita sinua, mutta seisovat silti rinnalla
ne, jotka saavat nousemaan joka aamu, vaikka se tuntuisi kuinka raskaalta
ne, jotka painavat päänsä syliin ja kantavat kiireet ja maailman murheet



Hyvää ystävänpäivää <3



Kuvat sielunsiskoni ja upean ystäväni Marjutin käsialaa

tiistai 22. tammikuuta 2019

Terveiset talven ihmemaasta

Hengissä ollaan tai ainakin välillisesti. Talvinautiskelut on aloitettu, kun lunta ja pakkasta on riittänyt eikä tarvitse tilsoja tai jäätä pelätä. Maneesin seinät ei houkuttele sitten yhtään ja mikä sen parempaa vastapainoa hektiselle työarjelle kuin katsella talvisia maalais- ja metsämaisemia suomenhevosen korvien yltä. Polvetkin saa huomaamatta voimaa hangessa kahlaillessa, joten sopii toivoa, että ollaan tämän talven jälkeen melkoisessa iskussa ja voimissa tulevan kesän koitoksissa. Eilen oli pakko pistää taas koulusatula selkään ja mennä vähän hölköttelemään maneesin seinien sisään, kun tänään on Maijan valkkupäivä. Loppuviikon voineekin sitten taas kuluttaa ulkona nautiskellen, ehtii sitä sitten taas huonommilla keleillä maneesin seiniä kuluttaa.





Pakkanenkin vähän paukkuu, mutta siitäkin selviää oikealla asenteella ja oikealla varustuksella. Juomapuolesta on pidetty huolta ja mieli on iloinen. Pavon kivennäinen toimii muuten oikein hyvin myös mashinä tällaisella talvipöllöllä, joka ei tarvitse yhtään lisäenergiaa näillä keleillä. Saattaa joukkoon livahtaa joskus hyvän päivän hippunen Selectediäkin.



Shoppailtiinpa yksisarviselle uusi talvipalttookin, koossa 165!! Ei kompaktissa hevosessa kokoa ehkä niin paljon ole, mutta leveys vie oman osansa ja neurootikko haluaa aluvällytkin sopivasti piiloon. On se kasvanutkin, vimpassa kuvassa kolme ekaa otosta ensimmäisen yhteisen vuoden ajalta ja kolme jälkimmäistä otosta viimeisen vuoden ajalta. Varsasta melkein aikuiseksi hevoseksi, kääntyihän se jo yhdeksään, kääk.



Ollaan siirrytty nyt myös some aikaan. Meidät löytää instagramista nimellä liinakonkunkku. Ryhtykäähän kaikki seuraamaan!

torstai 27. joulukuuta 2018

Vuosi 2018 - kiitollinen, siunattu, onnellinen

Vuosi 2018 alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Olen itse sairastellut lähes koko joulukuun. Streptokokki kaatoi jo alkukuusta, lähti hetkeksi pois ja palasi taas joulun alla. Penisilliinikuuri tuntuu tehoavan ja nyt toivotaan, että pöpö on lopullisesti karkoitettu ja voidaan vetää taas hommahousut kunnolla jalkaan.



Vuosi 2018 on tuonut mukanaan paljon uusia kokemuksia ja oppeja, pääasiassa hyvää, mutta myös pikkasen huonoa, jotta hyvä tuntuisi entistä paremmalta. Koko vuosi päästiin treenaamaan aika tasaisesti, kilpailut aloitettiin Laitilasta huhtikuussa ja lopetettiin Kuninkaallisiin Ypäjälle syyskuussa. Suurta menestystä ei tällä kaudella saavutettu, mutta tavoitteet täytettiin ja kokemusta kerättiin.


Vuosi 2018 on tuonut luottamusta lisää, luottamusta toisiimme ja ennen kaikkea luottamusta omaan tekemiseen ja siihen, että me osataan ja pystytään. Hommat on kuitenkin pidetty mielekkäänä ja herkeämättä kuunneltu hevosta. Hauskanpitoa ja hulluttelua ei ole sopinut unohtaa. Tai jos se jostain syystä on meinannut unohtua, on läsipää omatoimisesti korjannut tilanteen.


Tämän postauksen kuvat ovat itseoikeutetusti Kuninkaallisista Ypäjältä, jossa monivuotinen haave toteutui ja samalla myös kauden päätavoite. Ylitimme molemmat tuolloin itsemme, ensimmäinen kisa ikinä Ypäjän isoissa ympyröissä, ensimmäinen helppo A ja ensimmäistä kertaa kisat kahtena päivänä peräkkäin. Niin me sitkeät suomalaiset vain yhtenä tiiminä selvisimme jännityksestä ja väsymyksestä huolimatta.



Vuosi 2018 on ollut onnistunut. Toivotaan myös onnistunutta vuotta 2019!


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulu hyppien tulevi

Joulukuu on sisältänyt...

Streptokokin häätöä kera parhaan sairaanhoitajan

Yhteisiä puuhahetkiä ystävän kanssa

Karvarin kakkoskertaa

Uusia säihkyviä karvasuojia

Huolimattoman huonepalvelun jälkien siivoamista

Päiväunia

Itsenäisyyspäivän poseeraushetken
Leveysmittojen tarkastelua

Satulan säätöä
Joulukalenterijuttuja
Roppa kaupalla iloista mieltä ja muutama jekku



perjantai 16. marraskuuta 2018

Neljä kautta

Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, mistä sitä on lähtenyt ja mihin on päätynyt. Varsinkin näinä syksyn pimeinä aikoina, kun motivaatio väkisinkin laskee, on hyvä piristää mieltä ja katsella vanhoja kuvia ja muistella menneitä ja kuljettua yhdessä matkaa. Meillä on takana neljä yhteistä kisakautta, aika monta yhdessä opittua matkaa.



Viisivuotiaana katseltiin kisameininkejä vain kotiympyröissä. Yllä viisivuotias varsa ensimmäisissä kisoissa. Näyttäähän se hellyyttävän lapsimaiselta tuossa pörrökarvassa eikä meno ihan noin tasapainoista ja harmonista ollut koko rataa läpi. Kovasti hän oli rohkea ja yritteliäs ensimmäisissä kisoissaan, että tippahan silloin tuli linssiin, kun lopputervehdykseen päästiin.


Kuusivuotiaana käytiin mielenvirkistysmielessä sentään köpöttämässä tilaisuuden tullen yhdet kisat kotimaneesissa, koska takana oli ollut se surullisen pitkä kuntoutus. Tämä oli melko huvittava pyörähdys. Tyyppi oli enemmän kuin innoissaan esiintymisestä, mutta myös hurjan jännittynyt, koska kotona tapahtui. Kuntoutusohjelmassa oli ollut laukkakertoja kahden käden sormin laskettava määrä, joten lähtihän molemmat laukat vinkujen kautta lapasesta. Kuvasta näkee selvästi, että massaa ja voimaa puuttui vielä paljon paljon, mutta onhan se kaunis katsoa noinkin.


Seitsemänvuotiaana päästiin melkein kilpailemisen makuun ja keräiltiin kokemusta ja kauhistusta useammaltakin hallilta ja kentältä. Kilpahevonen pääsi, jopa esiintymään aluemestaruuksiin. Talven aikana oli kerätty paljon voimaa, mutta vielä vaadittiin paljon enemmän rentoutta ja liikettä läpi koko hevosen.


Kahdeksanvuotiaana jatkettiin samaa kaavaa ja kerättiin lisää kokemusta jo hiukkasen varmemmin ottein. Kahdeksanvuotias hevonenhan on jo aikuinen, tai ainakin melkein. Mitä nyt muutamat ylimääräiset kuviot on hyvä näyttää johonkin sopivaan väliin, jotta täti pysyy hereillä ja katsojat iloisina. Hevonen suoritti tämän kauden jo rennommalla mielellä, vaikka tuloksissa ei sitten kuitenkaan loistettu. Talven aikana oltiin kerätty taas lisää voimaa ja varmuutta ja saatu se kulkemaan paremmin läpi koko ylälinjan ja rennommalla niskalla.

Näistä kahdesta viimeisestä kuvasta huomaa hyvin sen, mitä vuodessa on tapahtunut. Tämän kanssa on ollut siitä helppo mennä eteenpäin, kun se on kantanut itsensä aina luonnostaan aika kivasti itse, ja kun sille on esittänyt asiat oikein, se on omaksunut ne hyvinkin nopeasti. Haasteita on ollut sitten muissa asioissa, milloin vatsassa, milloin satulan jäätyä taas kapeaksi, milloin ratsastajan jumittuvassa kropassa. Kaikki se valitettavasti heijastuu hyvinkin vahvasti tähän herra herkkämieleen. Suurimmat haasteet löytyvät varmasti edelleen sekä hevosen että ratsastajan pään sisältä. Vielä on pitkä matka siihen, että luotamme molemmat pystyvämme kaikkeen siihen, mihin pystymme. Viimeisten viikkojen aikana olen saanut kokea ihan huikeita fiiliksiä, kun ollaan ylitetty itseämme ihan urakalla. Siitä kiitos kuuluu ihanille valmentajillemme, jotka tietävät kyllä, mihin pystymme ja osaavat tsempata meidät niihin huippusuorituksiin.