maanantai 16. huhtikuuta 2018

Jännityksellä uuteen kisakauteen

Lauantaina aloitettiin kisakausi missäs muualla kuin kotimaneesissa oman seuran kilpailuharjoituksissa. Lähtökohdat olivat jo varsin mielenkiintoiset, hevonen oli kuluvan viikon ollut enemmän tai vähemmän kevättä rinnassa ja torstaina ratsastajalle iski vielä massiivinen niskajumi. Kotikisat on aina muutenkin jokseenkin jännittävä tilanne, kun kotimaneesi ja kotipiha vilisee vieraita ihmisiä ja poneja ja koiria ja kiliseviä rahoja ja rapisevia makkarapapereita.





Kunkku pääsi aamulla vielä tarhaan nautiskelemaan auringosta ja lämmöstä, kun meidän vuoro oli vasta puolen päivän jälkeen. Hevonen vaikutti varsin rennolta, kunnes se joutui maneesiverryttelyyn kisaradalle neljän muun hevosen kanssa. Ahdistus oli käsinkosketeltava, ja vaikka itse pysyin rauhallisena ja koitin vakuutella, että ei kuolla tänään vielä, hevonen olisi poistunut avoimesta takaovesta heti, kun olisin ohjat antanut. No lihakset saatiin lämpimiksi ja pyrittiin väljemmässä tilassa saada hermot kasaan ja löytää edes jonkinmoinen rentous vielä ennen rataa.





Radalle palattaessa katsomo, tuomari ja buffetti oli edelleen jännittäviä, mutta hevonen pysyi kuitenkin jotakuinkin kasassa. Ratana oli helppo B KN special. Radan alku meni aikalailla vielä jännitellen, mutta jälkimmäisen kiemuran jälkeen hevonen jo vähän rentoutui ja sitten ratsastaja unohtikin radan. Ratsastin jälkimmäisenkin diagonaalin keskiravina enkä käyntisiirtymää I:hin niinkuin ohjelmaan olisi kuulunut. Harmitti vietävästi, mutta muistin sentään ratsastaa sen jälkimmäisen voltin, joka on sitten taas yleensä ollut tällä radalla heikkouteni. Käynti oli hyvää ja siitä olen tyytyväinen. Viime kaudella varsinkin jännittyessä käynti tipahti herkästi passiksi, mutta nyt ei saatu siitä huomautusta lainkaan. Laukoissa tapahtui sitten seuraavat rikot, kun ensimmäisen laukan nostin itse vähän taaksepäin, minkä hevonen kuittasi pukilla (pientä epäsäännöllisyyttä nostossa), ja toisessa laukassa nousi ensin väärä laukka, joka korjattiin jo seuraavassa askeleessa. Hevonen päätti vasemmassa laukassa vielä tehdä buffettikulmaan kunniakierroksenomaisesti extravoltin ja käyntisiirtymää en saanut ratsastettua ihan loppuun asti.




Tuloksena siis 147,5 p/59 % ja vähennyksinä vielä unohdus ja extravoltti -6 pistettä, jolloin lopullinen tulos 141,5 p/56,60 %. Ihan liikaa jännitystä ja rikkoja kauden aloitukseen, mutta tästä ei ole kuin suunta ylös. Unohdusten ja rikkojen välillä oli kuitenkin paljon hyvää, joten talven aikana on menty ihan oikeaan suuntaan. Kun saadaan jännitys kuriin, rutiinia ja sujuvuutta, niin hyvä tulee ja ehkä on meidänkin vuoro loistaa.


Marjutille iso kiitos taas hienoista kuvista!

torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevät toi kevät toi...

... kesäkengät ja ilomielen.

Taas on se aika vuodesta, kun allekirjoittanut muistaa, miksi osti ruunan, ja se aika, kun mun ori on taas unohtanut olevansa ruuna.



Hevonen käy ja kukkuu eli se lienee palautunut taas uomiinsa ähkymörön jäljiltä. Satulaa on testailtu ahkerasti ja todettu sen olevan leveämpänä aika kiva ja hevonenkin sitä myöden aika kiva. Sunnuntaina ihana Marjut tuli kameroineen taas meitä katselemaan ja samalla treenailtiin vähän tuleviin kisaharjoituksiin. Hevonen oli aika innokas, mutta suoritti kaiken kuitenkin ilman ylimääräisiä kuvioita.




Pieni innokkuus oli muuttanut yön aikana muotoaan ja maanantaina kengitykseen käveli melko virkeä orhi osin jopa kahdella jalalla, tuuppasi turvallaan kengittäjän kerran kumoon, taisi se vähän puraistakin ja poistui paikalta kesäkengät kiillellen pöristen ravilla. Tiistaina odotukset tunnille oli myös melko värikkäät, kun aamutallissa oli kuuleman mukaan harjoitettu vinkupukkeja karsinassa odotellessa ulospääsyä. Nahkapuku piti melkein koko valmennuksen ajan, kunnes kesken laukkaympyrän joku suvaitsi hirnahdella hänelle pihalta eikä hän pystynytkään vastaamaan. Paras ratkaisu tähän tilanteeseen oli toki ottaa jalat alle, loikata pari metriä ilmaan ja pukittaa vielä komeasti. Pitipä kuitenkin tätiratsastajansa jälleen kerran kyydissä, vaikka moitteita ja sakkokierroksia tempauksen jälkeen satelikin. Kiitän siinä määrin tätä pitkälle jatkunutta talvea, että viikonlopun kisaharkkojen verryttely tapahtuu hallin seinien sisällä.

Loppu...

... hölökön kölkkää


En moiti kuitenkaan kevään tuloa. Aurinkoa, lämpöä, sulaa, kuivaa ja hokitonta aikaa on odotettu jo pitkään! Onkos muilla kevättä rinnassa ja kevätpörriäistä jalkojen välissä?

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen noitajumpat ja kutsumaton vieras

Aloitin pääsiäisen lomailun merkeissä jo keskiviikkona. Suunnitelmissa oli kaikkea kivaa ja rentouttavaa kaikille osapuolille. Ensitöikseni hain keskiviikkona satulaan leveämmän kaaren testiin, asentelin sen paikoilleen ja iloisin mielin lähdin sitä kokeilemaan. Hevonen tuntui heti aika kivalta, varsinkin ravissa, jossa munkin oli helpompi löytää oikea paikka satulassa. Laukassa oli ensin vähän hakemista, mutta laukka onkin mulle henkilökohtaisesti se vaikein askellaji. Perjantaina heti aamutuimaan oli luvassa yhteispuomijumppaa toisen tallin kouluratsukon kanssa. Kaikki meni kivasti ja kaikilla oli niin kovasti mukavaa.


Se mukava pääsiäinen muuttuikin sitten yllättäen lauantaiaamuna, kun aamuruokien kesken iski se hevosenomistajan pahin painajainen, ähky. Kunkku oli ehtinyt syömään osan aamuruoistaan, kunnes alkoi kipuilu. Satuin itse paikalle ensimmäisenä ihmettelemään piehtaroivaa hevosta, joka oli sitten jo heti menossa taas uudelleen maihin, ilme oli kipuinen ja olomuoto melkoisen pöhöttynyt. Äkkiä hevonen narun päähän, kuumeen mittaus ja kävelemään. Päivystävää ei jouduttu odottamaan kovinkaan pitkään, mutta ihan hyvän aikaa ehdin jo hevosta roikotella perässäni maneesissa ja pitkin pihoja, kun karsinaan mennessä maate olisi aina pitänyt päästä.

Heinävarkaissa

Lääkäri teki alkuun perustutkimuksen ja antoi kipulääkkeen suoneen. Lääkäri totesi Kunkun olevan tyypillinen suomenhevonen ähkyssä, ei syö, on vähän liiankin rauhallinen, puuskuttaa ja suolistoäänet on vaimeat. Syömätön suomenhevonen on aina kuitenkin selvästi kipeä ja vaatii hoitoa. Suuren suurta hätää ei tuntunut onneksi olevan, koska sisuskalut olivat omilla paikoillaan eikä sykekään ollut koholla. Kipulääkkeen lisäksi Kunkku vielä letkutettiin. Letkutuksen jälkeen kaasua alkoi tulla isoina töräyksinä ja hevosen olo selvästi parani. Launtai seurailtiin olotilaa, paastottiin, vielä käveltiin pariin otteeseen ja nautiskeltiin velliä. Illalla oli melkoisen tuohtunut suomenhevonen, kun tarjolla oli vain velliä ja muilla heinää. Suorastaan röyhkeää!

Loukkaantunut pieni hevonen velliämpäreineen, kun muut sai heinää

Sunnuntai jatkettiin seurailua, käveleskelyä ja aloitettiin heinätarjoilut varovaisesti tuppo kerrallaan. Oireet eivät palanneet enää, joten oli syytä jo varovasti huokaista ja siirtyä maanantaina jo normaaliin heinäruokintaan, väkirehuja en ole vieläkään palauttanut ihan normaaliin. Tiistaina uskalsin jo kiivetä hetkeksi selkään ja joskohan viikonloppuna päästäisiin palaamaan jo normaaliin treeniinkin. Yhtä kaikki maailma näyttäisi taas vähän valoisammalta ja toivon todella, että tämä ähkypainajainen oli ensimmäinen ja viimeinen tämän hevosen elämässä!

Yksinään me täällä ryömitään, ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille. Ympyrää kuin hyrrät pyöritään, ja siinä kun mietin, mitä mä teen, niin sä tartuit mua käteen.
Hei, ethän pois mee, en mä osaa elämää, ilman sua. Jäädään paikalleen, niin ei päivä päätykään, ja hartioilta sun, mä kaiken nään.
(Jättiläinen - Pyhimys)