Pääsiäisen noitajumpat ja kutsumaton vieras

Aloitin pääsiäisen lomailun merkeissä jo keskiviikkona. Suunnitelmissa oli kaikkea kivaa ja rentouttavaa kaikille osapuolille. Ensitöikseni hain keskiviikkona satulaan leveämmän kaaren testiin, asentelin sen paikoilleen ja iloisin mielin lähdin sitä kokeilemaan. Hevonen tuntui heti aika kivalta, varsinkin ravissa, jossa munkin oli helpompi löytää oikea paikka satulassa. Laukassa oli ensin vähän hakemista, mutta laukka onkin mulle henkilökohtaisesti se vaikein askellaji. Perjantaina heti aamutuimaan oli luvassa yhteispuomijumppaa toisen tallin kouluratsukon kanssa. Kaikki meni kivasti ja kaikilla oli niin kovasti mukavaa.

Se mukava pääsiäinen muuttuikin sitten yllättäen lauantaiaamuna, kun aamuruokien kesken iski se hevosenomistajan pahin painajainen, ähky. Kunkku oli ehtinyt syömään osan aamuruoistaan, kunnes alkoi kipuilu. Satuin itse paikalle ensimmäisenä ihmettelemään piehtaroivaa hevosta, joka oli sitten jo heti menossa taas uudelleen maihin, ilme oli kipuinen ja olomuoto melkoisen pöhöttynyt. Äkkiä hevonen narun päähän, kuumeen mittaus ja kävelemään. Päivystävää ei jouduttu odottamaan kovinkaan pitkään, mutta ihan hyvän aikaa ehdin jo hevosta roikotella perässäni maneesissa ja pitkin pihoja, kun karsinaan mennessä maate olisi aina pitänyt päästä.

Heinävarkaissa

Lääkäri teki alkuun perustutkimuksen ja antoi kipulääkkeen suoneen. Lääkäri totesi Kunkun olevan tyypillinen suomenhevonen ähkyssä, ei syö, on vähän liiankin rauhallinen, puuskuttaa ja suolistoäänet on vaimeat. Syömätön suomenhevonen on aina kuitenkin selvästi kipeä ja vaatii hoitoa. Suuren suurta hätää ei tuntunut onneksi olevan, koska sisuskalut olivat omilla paikoillaan eikä sykekään ollut koholla. Kipulääkkeen lisäksi Kunkku vielä letkutettiin. Letkutuksen jälkeen kaasua alkoi tulla isoina töräyksinä ja hevosen olo selvästi parani. Launtai seurailtiin olotilaa, paastottiin, vielä käveltiin pariin otteeseen ja nautiskeltiin velliä. Illalla oli melkoisen tuohtunut suomenhevonen, kun tarjolla oli vain velliä ja muilla heinää. Suorastaan röyhkeää!

Loukkaantunut pieni hevonen velliämpäreineen, kun muut sai heinää

Sunnuntai jatkettiin seurailua, käveleskelyä ja aloitettiin heinätarjoilut varovaisesti tuppo kerrallaan. Oireet eivät palanneet enää, joten oli syytä jo varovasti huokaista ja siirtyä maanantaina jo normaaliin heinäruokintaan, väkirehuja en ole vieläkään palauttanut ihan normaaliin. Tiistaina uskalsin jo kiivetä hetkeksi selkään ja joskohan viikonloppuna päästäisiin palaamaan jo normaaliin treeniinkin. Yhtä kaikki maailma näyttäisi taas vähän valoisammalta ja toivon todella, että tämä ähkypainajainen oli ensimmäinen ja viimeinen tämän hevosen elämässä!

Yksinään me täällä ryömitään, ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille. Ympyrää kuin hyrrät pyöritään, ja siinä kun mietin, mitä mä teen, niin sä tartuit mua käteen.
Hei, ethän pois mee, en mä osaa elämää, ilman sua. Jäädään paikalleen, niin ei päivä päätykään, ja hartioilta sun, mä kaiken nään.
(Jättiläinen - Pyhimys)