maanantai 27. helmikuuta 2017

Keppijumppaa ja kouluratasimulaattoria

Vähän kuulumisia meidän viikonlopun puuhista! Lunta on tullut valtavat määrät, mutta ikävä kyllä siitä ei ole juuri asiaa nauttimaan, kun joka paikassa on jääkauden jäljiltä liukasta lumen alla. Näin ollen piti keksiä läsipäälle vaihtelua arkeen maneesin seinien sisällä. Lauantaina oli ohjelmassa puomijumppaa ja sunnuntaina kouluratatreeniä.

Tykkään katsella erilaisia kivoja jumppaavia puomi ja kavalettitehtäviä horsephysion facebook sivuilta. Sieltä yhdistelin taas pari kivaa tehtävää, jossa yhdistyi suoralla uralla tasapainoilua ja voimailua sekä kaarevalla uralla tasapainoilua, voimailua ja vetristelyä. Tällä kertaa pääpaino oli ravitehtävissä, mutta oli tehtävässä mukana myös osio laukkatyölle. Laukassa pysytellään vielä melko yksinkertaisissa tehtävissä ja pienen tauon jäljiltä intoa on kovasti, joten laukassa meno meinaa lipsahtaa villittelynkin puolelle, jolloin tehtävät on suoritettu ympyräuralla. Kuvat on valitettavan huonolaatuisia, kun ne on räpsitty kameralla treenin ohessa.




Suoralla uralla parilla erimittaisella välillä ravipuomit ja poikittain laukkavälillä kaksi puomia sekä kaareva puomilinja loivalla kiemuralla. Pitkä suora erimittaisilla puomiväleillä tekee hyvää tasapainolle ja tuo voimaa, kun hevonen joutuu itse pitämään itsensä pystyssä ja miettimään mihin jalkansa laittaa, kaarevalla uralla tulee vähän jumpattuakin, kun kaiken tuon lisäksi pitää vähän taipuakin.






Sunnuntaina intouduin tekemään vähän kouluratatreeniä, kun saimme nautiskella aamun rauhassa kaksin maneesissa. Ohjelmassa oli helppo C:2 ja helppo B:0. Läsipään mielestä katsomon oli täyttynyt tai vähintään puolillaan pieniä vihreitä miehiä, joten simulaattori olikin melko täydellinen kilpailusimulaattori. Pyrin saamaan hevosen suhteellisen rennoksi ja lämpimäksi mörköjen läsnäolosta piittaamatta. Mörköjen karkotus meinasikin olla tänään päivän haasteellisin tehtävä, mutta aika pian aloin suorittaa aina muutaman tehtävän putkeen ja lopulta muutamaan kertaan koko radan, ei tuomarikaan kisoissa odottele vaikka jännää olisikin. Lopulta saatiin ihan päteviäkin pätkiä aikaiseksi, mutta paljon on vielä parannettavaa ja valmista ei koskaan tulekaan. Pikkuhiljaa rintamasuunta kohti oikeita kilpailuja ja herkkämielen totuttelua isompaan maailmaan.

Treenin päätteeksi möröt olivat jo kaikonneet


Tällaista meidän laskiaisviikonlopun ohjelmaan kuului! Miten te muut olette viettäneet laskiaista?

tiistai 21. helmikuuta 2017

Elämää suitsissa

Nyt on ollut ajankohtaisena monessa blogissa päävehkeet, niin jospa meiltäkin pieni katsaus läsipään pieneen päähän!

Meillä on pääasiassa käytössä kahdet suitset, remontti- ja meksikolaisella turpahihnalla ja neljät kuolaimet, sprenger kk ultra kolmipala ja stubben golden wings bevel kuolain sekä silloin tällöin käytössä sprenger dynamic rs kolmipalaoliivi ja nova kuolain. Hampaat on hoidettu tasaisin väliajoin ja viimeisen vuoden aikana leuoissa on tapahtunut yhtä jos toista, joten senkin suhteen on ollut miettimistä, että koska olisi aika taas suunnata hammastohtorille tai kutsua tohtori paikalle.


Tähän yhdistelmään on tullut vielä tutit kaveriksi


On ollut muuten vähän pähkäilemistä tämän herkkämielen kanssa näissä, kun suu on vähän levoton ja pääkin on vähän levoton. Asia on kyllä helpottunut, kun jokseenkin sopivat päävehkeet on löytynyt, keskittyminen töihin on parantunut ja voimaa on tullut lisää.  Hevonen on pitkäpäinen ja leveäotsainen, mutta aika ohutnenäinen, joten koko on välillä full välillä cob. Kuolaimissa sitten taas 13,5 on ideaali kunhan rengas ei pääse nappaamaan suupieleen. Renkaallisissa olisi siis 14 ehkä parempi pituus, mutta 13,5 tuttien kanssa on myös toimiva. Kuolaimia on kokeiltu aika monenlaisia, normaalia kolmipalaa, kolmipalabridongia, oliivikolmipalaa, muotoiltua kolmipalaa, muotoiltua oliivikolmipala, kumipäällyisteistä kolmipalaa, kumista suoraa ja taitaa siellä joku nivelkin olla käväissyt ja maastossa myös baucher kolmipalana. 


Karvainen tuttisuu


Loppuviimein kaikkein paras yhdistelmä on tällä hetkellä sprengerin kk ultra kolmipalakuolain tutein varustettuna ja suitset remonttiturpahihnalla. Tuo sprengerin kolmipala on käytössä sileäntyössä. Bevel kuolain on maastokuolain, kun välillä tarvitaan vähän enemmän jarrua ja maastossa en arvosta jarrutonta menoa. Oliivikolmipala ja novakuolain toimivat meillä välillä vaihtelun vuoksi. Kumpikaan ei toimi pitkään käytettäessä, koska oliivikolmipala tekee hevosesta pitkässä juoksussa liian puusuisen ja nova kuolain ei ole kisoissa sallittu, mutta tuovat silti hyvää vaihtelua. Puomihommissa tuo oliivi on myös välillä ihan kätevä, kun läsipäällä on vähän hauskaa, ei huimaa sitten koulutuupparia hallitsematon meno.


Kuolainarsenaali

Turparemmeissä olen suosinut englantilaisen sijasta remonttiturpahihnaa ja meksikolaista ihan siksi, että posken väli on aika lyhyt ja aika herkkä. Ei nappaa poskinahka kuolaimen ja turpahihnan välissä rullalle eikä nuoren eläville poskihampaille tule muutenkaan epämukavaa painetta. Voisi kai sitä olla ilman turpahihnaakin kokonaan, jos kisoissa sitä ei vaadittaisi, kun se kerran on vain näennäisesti kiinnikin. Melkein yhtä tärkeä on myös mukavasti istuva ja tarpeeksi pitkä otsapanta, jotta korvat, niska ja otsa eivät jää ikävään puristukseen. Otsapannoissa lempparina on nuo u-malliset.


Syksyinen metsäkävelyretki

Oli minulla tässä kiva pieni projektikin. Nimittäin leikkaa liimaa askartele uudelle vanhalle turparemmille sopivat suitset. Katsotaan mihin käyttöön nämä pääsee. Onhan ne kuitenkin väärää väriä ja oikeanvärinen otsapantakin puuttuu, niin ei niillä julkisille paikoille ainakaan voi lähteä.

Vasen alanurkka on lähtökohta ja vasen yläkulma lopputulos


Millainen varustus teidän hevosilla on? Vaihteletteko eri yhdistelmien välillä vai aina samalla?

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystäväni suomenhevonen

On vihdoin aika ystävänpäivän kunniaksi esitellä suomenhevosystäväni ja tämän blogin päätähti paremmin!


Kunkku 2 v, kaunis jo lapsena <3 kuva Taina Laaksonen
Liinakon Kunkku (tutummin Kunkku, Kuningas, Läsipää ja mitä kaikkia näitä nyt rakkaalla lapsella on) on syntynyt Vironlahdella Liinakkotallilla toukokuussa 2010. Se kääntyi nyt siis 7-vuotiaaksi. Sen isä on huippuori Kelmin poika Karl-Hemming ja emä on Koikkalan Sirkku, jonka isä on vitsikäs Onnipoika. Kunkku on edellisillä omistajillaan kiertänyt näyttelyitä varsavuotensa ja keräillyt hienot rivit numeroita aina 1-, 2- ja 3-vuotis varsanäyttelyissä ja ollen jopa valtakunnan 4. paras vuonna 2011. Minun omistukseen Kunkku siirtyi 4-vuotissyksyllä, joten yhteistä taivalta on takana 2,5 vuotta ja toivottavasti monta edessä.


Kunkku 5 v kuva Essi
Kunkussa yhdistyy varsa ja vanha hevonen, siinä on vähän niinkuin kaksi hevosta samassa paketissa. Se on kiltti, kaunis ja viisas, se on touhukas, iloinen ja vitsikäs. Kunkku on pehmeä ja reaktiivinen perfektionisti, joka ei siedä virheitä itseltään eikä ihmiseltään, mutta tosi ystäväksi päästessä tietää sen tekevän kaikkensa ystävänsä eteen. Se vaatii ihmisiltään reilua ja johdonmukaista käsittelyä, mutta yleisestiottaen se on hyvin helppo ja kiva hevonen.


6 v metsähevonen kuva Ansku


Kunkku on suomenhevosen tapaan yleishevonen, se on kouluratsu, esteratsu ja maastoratsu, nelivuotiskesänä se on opetettu ajollekin. Suomalainen mies on työmies ja Kunkku lähteekin aina töihin ilolla. Ajohommat eivät ole kuuluneet meidän ohjelmistoon puuttuvien varusteiden ja kuskin vuoksi. Estetouhut ovat kivaa vaihtelua ja Kunkku tykkää niistä kovasti, mutta ratsastajan koulupainotteisuuden vuoksi ne on rajoittunut lähinnä puomeihin ja pikkuesteisiin. Kouluratsastus on Kunkun laji ja treenaamme tällä hetkellä noin helppo B tasolla. Maastoilu on myös ihan tosi kivaa puuhaa, Kunkkua ei juuri hirvita mikään, kunhan on turvallinen kaveri mukana. Välillä meno saattaa äityä vähän villiksi, kun joku jännittää tai kuskin kanssa ollaan eri mieltä vauhdista. Kunhan saadaan itseluottamusta lisää, uskon, että tästä kaverista tulee oikea luottomaastohevonen.

Ystävät yhdessä sunnuntain maastolenkillä kuva Ansku


Viisvuotiskaudella Kunkku aloitteli kisauraansa neljän helppo C ohjelman verran, sijoittuenkin kerran. Lisäksi Kunkku osallistui oman seuran järjestämiin estekisoihin. Kuusivuotiskausi meni kuntoutuessa, mutta päästiin loppukesästä kertaalleen pyörähtämään myös aitojen sisällä esiintymässä. Nyt seitsemänvuotiskaudella, jos henget suo, olisi tarkoitus päästä totuttamaan Kunkku kisojen maailmaan vähän muuallakin kuin ihan kotiympyröissä tai naapuritallilla.

Kilpuri terävänä kesällä 2016 kuva Maiju

Minun hevoseni on paras ystäväni! Se on sotahevosten jälkeläinen, muttei ole sotahevonen eikä siitä sellaista tarvitse tullakaan! Se on ystäväni taistelussa maailman pahuutta vastaan!

Ystävyyttä on katsoa yhdessä samaan suuntaan kuva Ansku
Hyvää ystävänpäivää kaikille!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kuunnellen oppimassa ja tuumasta toimeen


Olin viime viikonloppuna kuuntelemassa Kaarinan Kenttäratsastajien esteratsastus- ja kouluratsastusklinikkaa. Perjantaina oli Mikael Wahlmanin esteratsastusklinikka ja sunnuntaina Lilli Luoman kouluratsastusklinikka. Esteklinikalla tehtiin ihan kivoja tehtäviä, jotka on osittain varmaan ihan sovellettavissa meidänkin palikkatreeneihin. Kouluratsastusklinikan anti oli luonnollisesti itselleni suurempi. Klinikkaryhmien kanssa keskityttiin perusratsastukseen ja demoryhmä Lillin omia oppilaita esitti vähän enemmän temppuja.

Muutamia ajatuksia, joita itselle jäi klinikasta käteen:

1. Ratsasta hevonen aina ensin jalasta eteen, älä välitä muodosta. Kun moottori on käynnissä ja hevonen valmis, muoto tulee yleensä itsellään.

2. Kun hevonen jää roikkumaan toiseen ohjaan, älä jää roikkumaan takaisin. Keskity enemmän vahvemman suupielen puoleiseen pohkeeseen ja vastapuolen ohjaan, ja taas ongelmat ratkeaa kuin itsellään.

3. Jännittyvällä hevosella mielellään ajatus vieläkin vaan enemmän jalasta eteen eikä yhtään suussa roikkumista (ellei hevonen ole mestaritason pukittaja ja loikkija, jolloin ohjan on oltava valmiina). Varsinkin näillä hevosilla alaspäin siirtymissäkin ajatus heti eteen.

4. Jännittävät paikat voidaan ohittaa epävarmalla (nuorella hevosella) ensin kokeneen perässä, sitten ajatellen vähän avotaivutusta.


Vuorisen Tiinan tunnilta tammikuulta
Heti maanantaina oli päästävä vähän pyörittelemään näitä asioita oman hevosen selässä. Vähän vain ja hölkötellen, koska seuraavana päivänä oli tiedossa valmennusta ja hevosen pitäisi jaksaa. Eteenpäinpyrkimystä meiltä harvoin puuttuu, mutta silti hevonen on herkästi pohkeen takana, vaikka kauhoo menemään omaa tahtiaan. Otin ympyrällä ensin agendaksi, että jalasta tosiaan mennään eteen, kun jalka kylkeen käy. Sen jälkeen aloin jo vähän taivutellakin, vaihdellen suuntaa ja vaihdellen asetusta sisälle ja ulos. Meillä on myös ongelmana se, että jään herkästi kiinni oikeaan ohjaan ja silloinhan hevonenkin jää siihen kiinni. Työstin hevosen irti oikeasta ohjasta Lillin ohjein ajatellen tehostavani oikeaa pohjetta ja vasenta eli vastakkaista ohjaa. Sen jälkeen siirryttiin laukkaan, siinäkin piti lähteä heti aktiivisesti eteen. Otin ensin molempiin suuntiin laukkaa niin, että sain sen varmasti käyntiin ja pyörimään ja sitten muutamia yksittäisiä lyhyempiä pätkiä ajatellen lähinnä siirtymiä. Siirtymässä alas laukasta raviin keskityin siihen, että ravi oli heti aktiivisesti menossa eteen. Noin kahdenkymmenen minuutin työskentelyn jälkeen hevosesta tuli aika kiva, en olisi malttanut lopettaa, mutta nautiskelin hetken ja lopetin sitten. Hyvänmielenmaanantai!

Tiistaina oli Maijan valmennuspäivä ja tehtiin paljon siirtymiä ympyrällä, kunhan oltiin saatu ensin hevoset liikkeelle ja ratsastajien lonkat auki isossa liikkeessä. Oikeassa laukassa kävi ratsastajalla myös melkoinen herätys ja ahaa-elämys. Vaikka se jäykkä oikea lonkka tuntuu olevan paikallaan, se saattaakin olla paikallaan vasta, kun tuntuu koko jalan olevan nälkäkuopassa asti. Ai, että läsipää osasikin olla taas taitava, kun ratsastaja osasi siltä pyytää oikeita asioita oikein! Hyvänmielentiistaikin siis!

Keskiviikko menikin sitten taas etsien itseään uudessa estesatulassa. Kyllä se on varmasti ihan todella huvittavaa katsottavaa, kun tällainen wannabe koulutuuppari koittaa löytää itseään ratsastajana myös estesatulassa. Istuen kaikki on vielä ihan hallinnassa, mutta miten mä voin osata keventää, kun polvet on jo lähtökohtaisesti suussa!?

Vuosi sitten oli luntakin, auringossa oli hyvä ottaa torkut työnteon lomassa


Kauniit ilmat houkuttelisi ulkohommiin, mutta luonto se antaa takaisin, jos vähänkään alat iloita kevätauringosta! Se auringon ilo muuttui eilen äkisti migreeniksi! Eilen siis huilailtiin ja tänäänkin pitää vielä nauttia maneesin seinien sisällä aurinkolasit päässä!

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ihana-kamala maastoilu

Kevät kolkuttelee jo ovella ja maastoilukelit voisi alkaa pikkuhiljaa palata jäätikkökeleistä vähän siedettävämmiksi! Maastoilutaukoa on ollut piinaavat pari kuukautta. Ensin metsäkoneet jylläsi ympärillä, sitten alkoi uuden estesatulan metsästys, kun koulusatulalla ei ole asiaa maastoon tämän ajoittain vähän iloisen ilmavan hevosen kanssa, ja jalkaisinkaan ei ole ollut asiaa jäätiköille luistelemaan.

Eilen se kuitenkin tapahtui! Päästiin maastoon jälleen! Ihanaa, rauhallista ja rentoa! Me ja meidän turvaponi!

Kivan kaverin kanssa on aina kivampaa


Ylläpitoponi Aksu oli haflingerin tapaan vähän ailahtelevainen kaveri. Arvannettekin, ettei sen kanssa maastoilu ollut kovin rentouttavaa. Se, kun saattoi ihan varoittamatta vaan loikata pari metriä ilmaan ja tehdä jos jotakin muutakin kevätjuhlaliikettä samalla. Kaipaan maastoilulta lähinnä sitä rentoa ja kivaa luonnossa samoilua ystävän kanssa enkä mitään kauheita jännitysnäytelmiä. Kyllä me poninkin kanssa sitten jo loppuajasta rauhallisia ja ihan rentojakin maastoja tehtiin, kun mukana oli oikeaa rauhallista seuraa.

Iloinen Aksu-poni, ps. Kesä sinua odotetaan jo saapuvaksi takaisin!


Kunkku on siis ollut osittain myös maastoterapiahevonen, kun olen sen kanssa oppinut taas nauttimaan maastoilusta. Sen kanssa ei ole koskaan tarvinnut jännittää sitä, etteikö se varottaisi, jos jotain tapahtuu ja kun yleensä jotain pientä vekkulia tapahtuu. Pitää kyllä myöntää, että ensimmäiset retket ratsain saikkarin jälkeen oltiin enemmän ilmassa kuin neljällä jalalla, ja sillon tätiä vähän hirvitti, mistä puskasta itsensä löytää, sittemmin meno on taas rauhoittunut. Kunkku rakastaa maastoilua, mutta jännittävissä tilanteissa tai kun kuskin kanssa ollaan eri mieltä vauhdista, perä saattaa olla keveä. Virkeinä päivinä pieniä vihreitä miehiä näkyy vähän joka oksalla.


Maastoillaan keleistä riippuen pari kolme kertaa viikossa. Suosin maastoilua kaverin kanssa, silloin ollaan rennoimmillamme!
Onko pakko kuvata, kun noi heinät tuolla penkalla olis paljon houkuttelevammat?