keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kahluusaappaista kankiin

Kaiken kuran, sateen ja sen itsensä keskellä voi ehkä sittenkin joskus vielä löytyä valo. Ainakin on lupa vielä toivoa, vai onko? Enää kuukausi ja mennään taas vauvan askelin kohti valoisampaa, kun nyt on harpottu jättiläisen askelin kohti synkkyyttä.

Maha on parempi (kiitos nerokas Progut!), vaikka kura ja märkä ei otakaan loppuakseen, ja sitä myöden mieli on myös virkeä ja motivaatio työntekoon vinguttavan korkealla. Niinpä nappasimme taas pienen tauon jälkeen kanget naulasta ja tyyrailtiin tunnilla vakavastiotettavina kouluratsuina ja ratsastajina, vaikkakin hieman suhruisina, joka tosin sopinee meihin ja vuodenaikaan varsin hyvin. Kiitos Satu supergroomi uhrautumisesta kylmässä ja koleassa maneesinnurkassa!



Päivän teemana oli voltit ja avotaivutukset. Viime viikkojen haasteiden myötä temppujen tekeminen perusasioiden sijaan olisi hiukka hölmöä. Ravi ja käynti oli aika cool ja kivaa, laukkakin, kunhan sen aiheuttamista alkuvillityksistä selvittiin. Läsipää pääsi jopa yllättämään ja tarjosi tällä kertaa parempaa laukkaa oikeaan vaikeaan kierrokseen. 







Syksyn koleus ja kosteus ei ole koskaan ollut yliliikkuvalle ihmiselle helppo. Niin se ei ole ollut nytkään ja se heijastuu suoraan hevoseen. Selkä ja sitä myöden polvet on olleet vielä ainakin hyvät, mutta niska ja hartiat aiheuttaa ongelmia. Oman työpisteen muutokset ja veto ovat pikkuhiljaa aiheuttaneet massiiviset jumit niskaan ja hartioihin. Ongelmia on saatu pikkuhiljaa purettua troppien ja osteopaatin voimin, mutta vielä odotetaan sähköpöydän saapumista kuin kuuta nousevaa. Kun ratsastajan hartiat on vuorotellen korvissa, voi olla varma, ettei hevosenkaan ole kaikkein miellyttävin kulkea. Onni on silloin nöyrä suomenhevonen, joka tekee ratsastajasta huolimatta tai ratsastajansa puolesta kaikkensa, kunhan lisänä ei ole enää omia mahanpuruja. Ehkä näistäkin kaikista taas selvitään, kunhan se kesä sieltä saapuu jälleen!







Jossain kaiken mustan keskellä on välillä kuitenkin välähtänyt yksi läsipää, mun oma hymyilevä läsipää <3


maanantai 20. marraskuuta 2017

Vaihtelua pimeyteen

Viikonloppu otettiin vaihtoehtoliikunnan kannalta ja virkistettiin vähän poikien mieltä muullakin kuin tylsällä maneesin kiertämisellä. Lauantaina molemmat hepat pääsivät harrastamaan tikkujumppaa ja sunnuntaina molemmille puettiin karvasatula höntsäilyä varten selkään.

Molempien kohdalla keskityttiin enemmän ravijumppaan ja kyllähän se jalka nousi ja venyikin. Koulutuuppari estesatulassa näyttää taas olevan varsin huvittava näky ja jos pitää vakaasti katseen tikuissa niin niihin ei ehkä kompastuta, mutta väliäkös sillä kun on kivaa.











Kunkulle karvasatula onkin ihan vanha tuttu juttu ja silloin saakin yleensä itse päättää suunnan, kunhan vauhti on kuskin päätettävissä eikä harjoiteta suurempia villityksiä. Okkulle tämä oli ensikosketus karvasatulaan ja toinen kosketus ratsastukseen ilman satulaa. Ravi mietitytti hieman, mutta kaikki muu olikin hyvinkin ok - mitä sitä suomenhevonen turhaan hötkyilisikään.




Loppukumarrus


maanantai 13. marraskuuta 2017

Pari muuttujaa pimeydessä

Viikonloppu hurahti taas ihmetellessä kahta liinaharjaa, satulaa, pimeyttä, märkää ja kuraa.

Kunkku on parin kuukauden takaisen satulansäädön jälkeen löytänyt selkänsä liikkeeseen mukaan paremmin varsinkin laukassa. Näin ollen nyt oli taas aika säätää satulaa, kun tuntui, että oman hyvän asennon löytäminen satulassa, oli vaivalloisempaa. Viimeisetkin nostavat palat jätettiin pois takaosasta ja taas kulkee.

Vitsiveikko! "Nääthän tuolla mönkijässä vaanii ihan varmaan sapelihammastiikeri"

Jos kulkee... Maha on ollut puolestaan myös sekaisin ja siitähän herra herkkämieli on myös omaa mieltään. Talvi olisi enemmän kuin tervetullut tai ainakin pakkaset ja kuiva maa. Meillä syödään vain päiväheinät ulkona, mikä vähentää maan kulkeutumista suolenmutkaan ruoan mukana, mutta jostain syystä tuo kuravesi maistuu monelle paremmin kuin ihan puhdas vesi saavista tarjoiltuna. Niinpä herra läsipää pääsi taas kausittaiselle ystävämme psyllium kuurille. Molemmat hevoset oli lauantaiaamun jumpalla melko nuupahtaneita varmaan juuri tuosta yllämainitusta syystä. Ainakin molemmilla oli juuri lauantaiaamuna hännät ja pyllyt sotkussa, kun oli järjestetty parempi kamera treenejä ikuistamaan. Noh seuraavalla kerralla tähdet ehkä paremmin kohdillaan taas, tällaista tämä sitten näiden kanssa on.






tiistai 7. marraskuuta 2017

Yhdestä tuli hetkeksi kaksi

Sattumusten kautta olen toiminut pari viikkoa myös Kunkun "velipojan" Saaren Voittovihin eli tutummin Okkun varamamina.

On ollut aika silmiäavaavaa ja kivaa vaihtelua, kun saa osan viikkoa alleen kaksikin ratsua samana päivänä. Suomenhevonen on suomenhevonen, vaikka voissa paistaisi ja vaikka säkäkorkeutta olisi 15 senttiä enemmän ja valkoista karvaa vähemmän. Kesän tahmatassu on muuttunut aika kivaksi omalla moottorilla kulkevaksi ratsuksi. Molempien poikien kanssa on pyritty tekemään monipuolisesti jumppaa maneesissa niin sileällä kuin puomeilla ja Okkuli pääsi punaisen auringon alle maastoonkin perjantaina, ettei maneesin seinät ala liikaa ahdistaa. Syksy ja pimeys meinaa hieman käydä kehon ja mielen päälle, mutta suomenhevoset pelastaa päivän jos toisenkin! Vielä perään muutama huonolaatuinen kännykkäkuva viime viikkojen puuhista. Toivottavasti saataisiin molemmista pojista jossain kohtaa vielä vähän parempilaatuistakin materiaalia talvilookeissaan.

Look nro 1
Tappijalka

Tikkujalka




Poniratsastaja eksynyt hevosen selkään?


Kunkku menetti viikonloppuna vielä vähän lisää karvaa kaulasta ja lavoista! Nyt on talven look valmis ja jaksaa tehdä töitä!