perjantai 21. syyskuuta 2018

Maailmanlopunodottajasta maailmanvalloittajaksi

Mitäs sitten kun maailma ei loppunutkaan? Ei ladon katolta pellinpalalle tippuneisiin vesipisaroihin tai lanan jättämään vihreään jälkeen maneesin seinässä.





Reaktiivisen hevosen kanssa maailma ei ole aina ihan päällä seisomista. Välillä kiepsahdetaan sekunnin sadasosassa ympäri ja laukataan täysillä kotiinpäin. Välillä löytää samassa ajassa itsensä kolme metriä uraa keskemmältä. Se ei ole koskaan paha, kuriton, ilkeä tai tuhma, se vaan huomaa herkemmin, että tutuissa maisemissa on asiat eritavalla. Harva uskoisi suomenhevosen olevan sellainen, nopea, notkea ja sekunninsadasosissa lämpeävä. Minullapa on sellainen suomenhevonen.




Kaikenlaisiin asioihin on totuteltu ja opeteltu, tutustuttu ja maisteltu. Vaikeita asioita ei ole vältelty, mutta turvallisuudesta on aina silti pidetty kiinni. Rentoon, luottavaiseen ja tyytyväiseen hevoseen on aina pyrkimys kaikessa. Kierrokset ei laske niitä ruokkimalla, painetta ei saa olla liikaa, kannustusta sitäkin enemmän. Ja palkka se se on tärkein ja mikä olisi suomenhevoselle paras palkka kuin nami mamin taskusta, rapsutukset paksun harjan alta ja vuolaat kehut hurjan rohkeuden ponnistuksen päälle, siinä se suomalainen mies kasvaakin kymmenen senttiä.



Vatsaongelmat liittyvät selvästi myös mielenmullistuksiin ja reaktiivisuuteen. Nyt, kun maha on pitkään voinut hyvin (kopkop), on suuremmat hötkyilyt jäänyt aika minimiin tai niille on ainakin ollut selkeämpi syy. Siinä on myös vissi ero onko reaktiot kurjamielisiä vai ilomielisiä. Syksy alkaa taas kolkutella ovella ja silloin mieli virkistyy yleensä ihan muuten vaan, lähinnä iloisessa mielessä, kun viileys nappaa nokkaan. Silti ei sovi unohtaa, jokasyksyistä varmuuden vuoksi psylliumkuuria.


Tällaisia kuulumisia tällä erää. Onko muilla jo syksyä ilmassa ja liikkeissä keveyttä sen myötä?

tiistai 11. syyskuuta 2018

Suuren maailman meininkiä

Suomenratsujen Kuninkaallisten viikonloppu on saatu taputeltua. Tänä vuonna otin ilon irti koko viikonlopusta ja olinkin paikalla kaikkina neljänä päivänä. Torstaina ja perjantaina Kunkkukin oli mukana.

Torstaina uskaltauduin ilmoittamaan meidät ensimmäiseen A:n ohjelmaan, kun tarjolla oli helppo A:2 ja perjantaina ohjelmassa oli jo tutuksi tullut helppo B:3. Jälkipolville ei meidän suorituksista jäänyt tulosten valossa sen enempää kerrottavaa, kun molempina päivinä vasen laukka osoittautui kompastuskiveksi. Torstaina bensa loppui kesken vasemman laukan vastalaukka kaarteen ja perjantaina tapahtui ikävä säikähdys laukannostossa. Yhtä kaikki olen jo voittanut itseni, kun ylipäänsä lähdin ensimmäiseen Ahan riskillä siitä, että paikka on liian jännittävä, ja olihan nämä ensimmäiset kisat, joissa mentiin kaksi päivää peräkkäin. Hevonen käyttäytyi mallikkaasti, vaikka jännää olikin ja perjantaina väsymys painoi selvästi. Tuomareiltakin tuli taas kivoja kommentteja. Torstaina kehuttiin, että hevosella on 3 puhdasta askellajia, kiva ravi, hieno laukka, mutta tarvitaan vielä lisää jäntevyyttä, energiaa, ryhtiä ja ajatusta ylämäkeen. Perjantaina hevonen oli tuomarien mielestä kuuliainen ja mukava, mutta harmittelivat säikähdystä ja muistuttelivat kuskia taas huolellisuudesta. Kokemusta tämäkin taas ja tällaisen reaktiivisen hevosen kanssa pitää vaan mennä, nähdä ja katsoa, jotta se tottuu ja toteaa, ettei sille kuinkaan käy.

Lauantaina ja sunnuntaina oli mahtavaa seurata sukulaisten menoa. Sunnuntai huipentui siihen, kun velipoika Silvolan Hemminki (i. Karl-Hemming) voitti koulumestaruuden. Sitä ennen oli jo varmistunut 4- ja 5-vuotiaiden laatuarvosteluvoittajat ja nekin tuli sukuun. Liinakon Herkules (e. Koikkalan Sirkku) oli nelivuotiaiden paras ja samalla paras askellajihevonen ja paras estehevonen. Liinakon Kulkuri (e. Koikkalan Sirkku) oli paras viisvuotias ja samalla paras estehevonen. On siis helppoa olla ylpeä parhaasta suvusta!