Suuren maailman meininkiä

Suomenratsujen Kuninkaallisten viikonloppu on saatu taputeltua. Tänä vuonna otin ilon irti koko viikonlopusta ja olinkin paikalla kaikkina neljänä päivänä. Torstaina ja perjantaina Kunkkukin oli mukana.

Torstaina uskaltauduin ilmoittamaan meidät ensimmäiseen A:n ohjelmaan, kun tarjolla oli helppo A:2 ja perjantaina ohjelmassa oli jo tutuksi tullut helppo B:3. Jälkipolville ei meidän suorituksista jäänyt tulosten valossa sen enempää kerrottavaa, kun molempina päivinä vasen laukka osoittautui kompastuskiveksi. Torstaina bensa loppui kesken vasemman laukan vastalaukka kaarteen ja perjantaina tapahtui ikävä säikähdys laukannostossa. Yhtä kaikki olen jo voittanut itseni, kun ylipäänsä lähdin ensimmäiseen Ahan riskillä siitä, että paikka on liian jännittävä, ja olihan nämä ensimmäiset kisat, joissa mentiin kaksi päivää peräkkäin. Hevonen käyttäytyi mallikkaasti, vaikka jännää olikin ja perjantaina väsymys painoi selvästi. Tuomareiltakin tuli taas kivoja kommentteja. Torstaina kehuttiin, että hevosella on 3 puhdasta askellajia, kiva ravi, hieno laukka, mutta tarvitaan vielä lisää jäntevyyttä, energiaa, ryhtiä ja ajatusta ylämäkeen. Perjantaina hevonen oli tuomarien mielestä kuuliainen ja mukava, mutta harmittelivat säikähdystä ja muistuttelivat kuskia taas huolellisuudesta. Kokemusta tämäkin taas ja tällaisen reaktiivisen hevosen kanssa pitää vaan mennä, nähdä ja katsoa, jotta se tottuu ja toteaa, ettei sille kuinkaan käy.

Lauantaina ja sunnuntaina oli mahtavaa seurata sukulaisten menoa. Sunnuntai huipentui siihen, kun velipoika Silvolan Hemminki (i. Karl-Hemming) voitti koulumestaruuden. Sitä ennen oli jo varmistunut 4- ja 5-vuotiaiden laatuarvosteluvoittajat ja nekin tuli sukuun. Liinakon Herkules (e. Koikkalan Sirkku) oli nelivuotiaiden paras ja samalla paras askellajihevonen ja paras estehevonen. Liinakon Kulkuri (e. Koikkalan Sirkku) oli paras viisvuotias ja samalla paras estehevonen. On siis helppoa olla ylpeä parhaasta suvusta!