Taas on se aika vuodesta, kun allekirjoittanut muistaa, miksi osti ruunan, ja se aika, kun mun ori on taas unohtanut olevansa ruuna.
Hevonen käy ja kukkuu eli se lienee palautunut taas uomiinsa ähkymörön jäljiltä. Satulaa on testailtu ahkerasti ja todettu sen olevan leveämpänä aika kiva ja hevonenkin sitä myöden aika kiva. Sunnuntaina ihana Marjut tuli kameroineen taas meitä katselemaan ja samalla treenailtiin vähän tuleviin kisaharjoituksiin. Hevonen oli aika innokas, mutta suoritti kaiken kuitenkin ilman ylimääräisiä kuvioita.
Pieni innokkuus oli muuttanut yön aikana muotoaan ja maanantaina kengitykseen käveli melko virkeä orhi osin jopa kahdella jalalla, tuuppasi turvallaan kengittäjän kerran kumoon, taisi se vähän puraistakin ja poistui paikalta kesäkengät kiillellen pöristen ravilla. Tiistaina odotukset tunnille oli myös melko värikkäät, kun aamutallissa oli kuuleman mukaan harjoitettu vinkupukkeja karsinassa odotellessa ulospääsyä. Nahkapuku piti melkein koko valmennuksen ajan, kunnes kesken laukkaympyrän joku suvaitsi hirnahdella hänelle pihalta eikä hän pystynytkään vastaamaan. Paras ratkaisu tähän tilanteeseen oli toki ottaa jalat alle, loikata pari metriä ilmaan ja pukittaa vielä komeasti. Pitipä kuitenkin tätiratsastajansa jälleen kerran kyydissä, vaikka moitteita ja sakkokierroksia tempauksen jälkeen satelikin. Kiitän siinä määrin tätä pitkälle jatkunutta talvea, että viikonlopun kisaharkkojen verryttely tapahtuu hallin seinien sisällä.
 |
| Loppu... |
 |
| ... hölökön kölkkää |
En moiti kuitenkaan kevään tuloa. Aurinkoa, lämpöä, sulaa, kuivaa ja hokitonta aikaa on odotettu jo pitkään! Onkos muilla kevättä rinnassa ja kevätpörriäistä jalkojen välissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti