tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kun silmät aukeaa

Kun on viikon verran maannut polttavissa selkäkivuissa kotona, töihinpaluu ja kokonainen työpäivä tuntuu jotenkin hullun kivalta. Ei ihmistä ole luotu vain olemaan tai ainakaan hevosihmistä. 

Alaselässä yhdessä nikamavälissä painoi joku. Se teki koko alaselkään polttavan puutuneen tunteen. Sain lääkäriltä kipulääkkeet ja ohjeet olla levossa ja liikkeessä sopivassa suhteessa. Joka päivä kävin kuitenkin hevosen selässä, koska siitä ei tullut kipua eikä kipu lisääntynyt jälkeenpäinkään. Väitän, etten vieläkään olisi tässä, ellen olisi ratsastanut. Tulee siitä sellaista luonnollista liikettä, että ranka pysyy edes vetreänä. Kun on vuosikaudet lähes päivittäin ratsastanut, on kroppa siihen tottunut. Sitä en tiedä kuinka kivaa ja hyödyllistä se hevoselle oli, kun ratsastaja pisti hanttiin, minkä kerkesi, ja könötti milloin missäkin vimpulassa, mutta pääsipä läsipää liikenteeseen. Päivä päivältä kroppa tuntui paremmalta ja torstaina kävin jo kokeilemassa töitäkin, huonoin tuloksin tosin. Paikallaan istuminen ja seisominen pitkään oli huono ja on osin vieläkin.


Sunnuntaina päästiin kuitenkin kauan odotettuun Tiinan valmennukseen. Lauantaina vielä mietin, että onko mitään järkeä, mutta sitten totesin, että vaikka mentäisiin tunti käyntiä niin saan varmaan enemmän apua häneltä tämän viheliäisen kropan kuntoon saamiseen. Kolmen kuukauden tauon jälkeen harmitti, kun tiesin, ettei päästä näyttämään parastamme. Hevonen kulki kaikesta huolimatta hyvin ja iloisesti ja Tiina ensitöiksi avasi vasemmalta reiden koukistajan, se on suoraan yhteydessä tuonne alaselkään. Yleensä joutuu oikomaan ennemmin ojentajia ja oikeasta jalasta. Noh ei muuta kuin menoksi. Ei tehty mitään ihmeellistä, siirtymiä ja temponmuutoksia, mutta voi kyllä päästiinkin näyttämään, miten ollaan kehitytty ja voimistuttu. Ravi oli tahdikasta ja tasaista ja rytmi säilyi olipa askeleet sitten pitkiä tai lyhyitä. Laukkaan siirryttyä tuli pitkä hiljaisuus ja sitten keskeltä kuului hihkaisuja "wau, wau, mitä te olette tehneet sille, aivan upeaa". Olisin ehkä voinut lopettaa siihen ja pillahtaa itkuun. Työstettiin kuitenkin vähän nostoja vielä laukassa ja sitten annettiin olla. Hevonen oli tehnyt hyvän työn eikä omalle selällekään ollut tullut vielä hirveä väsy. Tiina sanoi, että hevonen on nyt niin irtonainen, pehmeä ja voimissaan koko kropastaan, ettei ratsastajan pienet vinoudet ja jumit sitä paljon enää paina. Fiilis oli jälleen mahtava ja oli sataprosenttisen oikea päätös mennä valmennukseen, vaikka ensin emminkin.


Selkä ei vieläkään ole ihan sataprosenttinen, mutta kestää töitä taas ja muutakin normaalia elämää. Tämän myötä löytyi myös ehkä muutama selitys tätä syksyä ja talvea varjostaneisiin ongelmiin. Vasen polvi kipeytyy helposti ja hevonenkin on ollut ajoittain oudosti huonompi vasempaan, joka on yleisesti ollut helpompi kierros. Nyt vaan pitää keskittyä pitämään selästä entistä parempaa huolta, käydä osteopaatin oikaisussa, kunhan loputkin kivut on poissa ja sitten vain latua ajatus mukana. Kyllä täältä taas noustaan.

Miten muiden kevät on lähtenyt käyntiin? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti