Jouluaattoaamun rentoreiska! |
Helmikuussa treenattiin ja fiilisteltiin uuden estesatulan kanssa.
Maaliskuussa korkattiin jo kisakausi talvisissa merkeissä.
Huhtikuussa jatkettiin pikkukisailua ja käytiin keväthuollossa.
Kesäkuussa käytiin kisojen merkeissä pelkäämässä sinistä telttaa ja palauttamassa usko kisaelämään harjoituskisoissa.
Heinäkuussa käytiin korkkaamassa Kunkun elämän ensimmäiset nurmikisat ja nautittiin kesästä ja lomasta.
Elokuussa käytiin hakemassa kuninkaankuljetusvaunu kotiin ja sen jälkeen tehtiinkin neitsytmatka Luvialle.
Syyskuu oli edustuksen täyteinen kuukausi, kun kisoja tähän kuuhun osui neljä, joiden joukossa meidän yhteinen ensimmäinen 2-tason helppo B:n startti ja samalla aluemestaruudet.
Lokakuussa nautittiin elämästä, hölläiltiin ja käytiin vuoden toisella huollolla.
Marraskuussa ja joulukuussa jatkettiin treenejä, samalla murheena pienoiset mahavaivat ja lopulta ratsastajan niskakivut ja sairastelut.
Tapaninratsastuksen jälkeinen söpöilyilme, vaikka täti meinasi maastoutua sotahevosen väistäessä sinivalkoisen puomin takana vaaninutta vihreää miestä |
Vuoden loppupuoli meni siis ratsastajan osalta vahvasti sohvanpohjapainotteisesti, kun Joulun alla kylään tuli kaverimme lenssu ja uuden vuoden alla ystävämme Noro. Noh uuteen nousuun uuteen vuoteen! Vuosi sisälsi taas lukemattoman määrän ihania ja uusia kokemuksia ja mikä parasta joka päiväisen ilon toi rakas läsipää! Kiitos kaikille matkassa mukana olleille tästä vuodesta ja parasta onnea tulevaan! Nyt mulla on jo 8 v varsa, kääk!
Vuoden lempparikuva <3 Suomenhevonen elementissään |
Vuonna 2018 on tarkoitus jatkaa samaa hyväksihavaittua rataa, mikäli terveys niin suo. Jatkamme Maijan ja Tiinan kanssa treenailua ja tarkoituksena olisi myös käydä silloin tällöin Elmo Jankarin vaativan silmän alla. Kisailua jatketaan harrastelumielessä fiiliksen mukaan ja pienoisena toiveena olisi päästä tulevalla kaudella korkkaamaan ensimmäinen helppo A. Tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin jatkaa hyvällä mielellä rentoa menoa yhdessä ja monipuolisesti harrastaen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti