joskus mun sielua peilanneet
Mitä näät se totta on
kaikki on
Mä paljastan korvat
ja kaiken sen minkä ne on kuulleet
Kuulen sen minkä tahdon
niin se on
Erehdyin avaamaan Kipan ja katsomaan seuraavaa kisapäivää. Seuraavana aamuna nieleskelin muutaman kerran katsellessani yön aikana turvonnutta etupolvea. Pelkkä turvotus, ei kuumotusta, ei puristusarkuutta, ei ontumaa. Sen verran raflaava se oli jaloissa, joissa ei yleensä juuri ylimääräistä nestettä ole, että konsultoin lääkäriä, joka suositteli keventämään rasitusta ja kylmäämään kunnes on laskenut ja sitten koittaa turpoaako uudelleen.
Ymmärräthän varmasti
että täs on kaikki
mihin tuun koskaan pystymään
Tekemällä musta ei saa
mitään parempaa
jalompaa
Ymmärräthän sen
että näit jo melkein koko kuvan
ja tulet ehkä pettymään
Varmistin vain
kun vieläkin me tässä seisotaan
Epävarmoissa merkeissä lähdin kolmessa päivässä laskeneen jalan kanssa vähän liikenteeseen, vähän enemmän liikenteeseen ja sunnuntaina oli Tiinan treeni ja tänään Maijan treeni. Mysteeriturvotus ei ole palannut, hevonen on parempi kuin ikinä. Ehkä se oli vain kopauttanut piehtaroidessaan jalkansa seinään? Tai ehkä se oli vain saanut tutaa kevään ensimmäisten ötököiden myrkyt?
Kohta näet mun huulet
jotka on kauheita huutaneet
väärällä hetkellä vaienneet
minkäs teet
Aivan pian näät puutteet
joita on kuoret peitelleet
Et oo huono ihminen
jos pois meet
Jokainen isku vasten kasvoja tuntuu vähintäänkin lapion iskulta, kun kaikkensa on yrittänyt, että hevonen pysyy terveenä ja iloisena. Avasin taas Kipan... Katson seuraavan kisan ja sitten aina yhden kerrallaan.
Ymmärräthän varmasti
että täs on kaikki
mihin tuun koskaan pystymään
Tekemällä musta ei saa
mitään parempaa
jalompaa
Ymmärräthän sen
että näit jo melkein koko kuvan
ja tulet ehkä pettymään
Varmistin vain
kun vieläkin me tässä seisotaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti