Heti alkuun Tiina yllätti minut kysymyksellä, että mikä jalka ottaa pidempää askelta kuin muut. Tunnustelin liikettä, mutten uskaltanut vastata, kun epävarmuus iski päällimmäiseksi. Oikea takajalka! Oikea laiska takajalka otti pidempää askelta kuin muut! Tunsin sen itsekin, mutten uskaltanut vastata niin, koska epäilin sitä niin kovin.
 |
| kuva Marjut |
Sitten Tiina pyysi tapailemaan avotaivutuksia ympyräuralla. Siitäpä hän ansaitsi läsipäältä tylsistyneen kysyvän katseen, että näitäkö taas, kyllähän mä nä jo osaan. Oltiin Maijan kanssa puuhasteltu inhokkieni avotaivutusten parissa edellisessä valmennuksessa. Ihmetyksekseni innostuin niistä ja ollaan jumppailtu viime aikoina niillä aika paljonkin, joten ihmekös, että meinasi pikkasen käydä tylsäksi. Iloksihan se taas pienten korjausten myötä kuitenkin muuttui, kun kropat oli ojennuksessa ja kehuja sateli. Varsinkin vasemmassa laukassa sai kokea oikean wow fiiliksen, kun kokoaminen ja taipuminen tuli niin kevyesti kuin itsestään. Tuntui, että siitä olisi voinut vaikka piruetille kääntä tuosta noin vaan. Työstettiin myös muotoa muutamien siirtymien myötä hieman enemmän niskasta ylös ja nenästä eteen. Nyt, kun olen pyrkinyt ratsastamaan kangilla ainakin kerta viikkoon, nenä on välillä tupannut painumaan herkemmin hieman alle ja niska alas varsinkin kun väsymys jo painaa, mutta äkkiä hevonen korjasi itse asennon. Tällä kertaa ratsastin molemmat valmennukset nivelillä.
 |
| kuva Marjut |
Ollaan päästy kisojen vuoksi viimeksi kesäkuussa Tiinan silmien alle ja saatiin nyt ihan valtavasti hyvää palautetta, että ollaan menty kesän aikana kovasti eteenpäin juuri oikeaan suuntaan. Läksyksi saatiin jatkaa samaan malliin, kiittää useammin itseäkin hyvästä työstä ja ennen kaikkea uskoa itseen ja siihen omaan tunteeseen. Se laiska oikea takajalkakin, voi tosiaan olla se oikea vastaus, jos se omaan pyllyyn siltä tuntuu. Hevonen on omalla työllä saatu pisteeseen, jossa se yltää huippusuorituksiin, kunhan sen pää pysyy kasassa. Jonakin päivänä sen pää kestää vielä kisaradoillakin ja on meidän vuoro loistaa.
 |
| kuva Marjut |
Tiistaina Maijan kanssa aiheena olikin väistöt. Sunnuntai painoi selvästi vielä kropassa molemmilla, vaikka maanantaina oli tehty vain kevyt palauttelu. Hevonen luikerteli, minkä kerkesi ja itselläkin oli vähän haasteita pysyä ojennuksessa. Todellisuudessa hevosen oli varmaan vaikea pysyä ojennuksessa, kun ratsastaja luikerteli. Saatiin kuitenkin hyviä pätkiä aikaiseksi, kun oikein tsempattiin. Tällä kertaa varsinkin oikea laukka oli positiivinen yllätys ja laukan jälkeen raviakin irtosi normaaliin tapaan. Joskus pitää vähän ponnistella, jotta nutturaa voi sitten vähän löysätä taas. Urakoinnin päälle on otettu ansaitusti rennommin ja keksitään kaikkea muuta kuin totista dressagea, jotta mieli pysyy hyvänä.
 |
| Huh mikä hiki ja jo toistamiseen melkein peräkkäisinä päivinä |
Karva on kasvanut jo melkoiseen nalle moodiin ja hiki tulee pienemmästäkin puuhastelusta. Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa klippauksen kanssa, niin selvitään taas koko talvi yhdellä ajelulla. Mihinköhän malliin sitä tänä vuonna Kuninkaan ajelisi? Launtai-iltana suuntaan itse Helsinkiin katselemaan ison maailman meininkiä. Saa katsoa, mitä Kuningas saa tuliaisiksi vai saako mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti