Baby steps - pohdintaa istunnasta ja kehityksestä

Tiistain perinteisen Maija valkun jälkeen jäi taas hiukka kysymyksiä ilmaan. Hevonen on niin hitsin hieno, kun itse vain osaan olla tekemättä liikaa ja toisaalta tehdä niin, etten häiritse, mutta kuitenkin pyydän asiat loppuun. Maijan loppukaneetti tälle viikolle kuului näin: "Sä osaat jo istua ravissa aika hienosti, mutta nyt meidän tarvis vaan alkaa tekemään tota laukkaa enemmän. Kun me löydetään se sun istunta vielä tossa laukassakin, kaikki loppu on ihan helppoa."

Ravissa kaikki on aika helppoa, kun on ollakseen

Oman istunnan suurimmat haasteet löytyy oikean lonkan ja si-nivelen alueelta ja toisaalta alaselästä. Nivelet on yliliikkuvat, mikä aiheuttaa herkästi kolotuksia milloin mihinkin. Yleensä kivut kohdistuu alaselkään ja polviin, mikä johtaa taas siihen, että lantio ja lonkat eivät toimi ideaalisti. Toimistotyö ei millään tavalla auta asiaa, kun päivän aikana istuu sen seitsemisen tuntia tuijottaen tietokonetta ja näpytellen näppäimistöä ja hiirtä. Oikea hiirikäsikin tuppaa välillä vetämään jumiin vanhan huonon työergonomian aiheuttaman hermopinteen vuoksi. Ratsastamattoman päivän jälkeen lonkka on yleensä hyvin jähmeä, menee vähintään puoli tuntia ennen kuin se on pelikuntoinen. Viimeinen talvi on ollut selän puolesta myös hyvin hankala, kun kelit ovat olleet niin vaihtelevan kostean, kolea ja kylmä. Kun selkä on kipeä ja jäykkä, on ihan turha kiduttaa itseään ajatuksella, että saisi lonkatkaan vetreäksi ennen kuin selkä pehmenee.

Kun selkä on jäykkä, on myös lonkat jäykät, mutta rehellinen hevonen suorittaa silti parhaansa mukaan

Laukassa ilmestyy herkästi pyrstö ja selkä menee notkolle, paino tippuu oikealle ja lantio on muutenkin liian levoton, kuva joulukuulta -16

Edelleen pyrstö valahtaa taakse, mutta aina ei selkä enää menekään notkolle, vielä tarvitaan vaan enemmän ajatusta lantiosta vain takaa eteen eikä ees-taas-ees-taas, jalat pitkäksi alas ja keskivartalon kannatus, kuva nyt pääsiäiseltä 2017

On tässä kuitenkin vuosien aikana jotain omassa istunnassa tapahtunutkin. Taisi olla vuosi 2013, kun olen aloittanut taas säännöllisemmät tunnit ja samalla tutustunut ja ihastunut Tiinan kehotietoisen ratsastuksen ihmeelliseen maailmaan. Ennen tuota vuotta 2013 olin ratsastellut pitkään itsekseni ja se näkyi. Viimeinen vuosi on ollut äärettömän valaiseva, koska Maija tukee suurelta osin Tiinan oppeja ja toisinpäin. 

Aksu-ponin kanssa yksin puksutellessa oma istunta oli valahtanut hyvin takakenoiseksi, kyttyräselkäiseksi, ohjat oli kilometripitkät ja jalat olivat valahtaneet taakse. Poni ei liikkunut itse omalla moottorilla eteenpäin, joten ihan perusvirheitä. Lähdettiin siis oikeastaan alkujaan vain siitä, että saatiin poni liikkumaan ihan itse ja äkkiä sitä, omatkin jäsenet löysi paremmin paikoilleen melkein itsellään, kun ei tarvinnut olla koko ajan puskemassa eteenpäin.

Maaliskuu -13, takakeno, jalat valahtanut taakse, katse niskassa ja pyykkinaruohjat! Kaunista ai, että (NOT)!

Toukokuu -14, puolisen vuotta ohjattua treeniä takana ja jo alkaa vähän näyttää ratsastukseltakin

 

Kisat kesällä -14

Kisat kesällä -14

Kunkun kanssa aloitettiin myös siitä, että se vastasi jalkaan aina ja kaikissa tilanteissa ja liikkui itse ja omilla jaloilla. Se oli hyvin tasapainoton, mutta sitä ei lähdetty kantamaan, vaan senkin oli löydettävä ihan itse itsensä neljälle jalalle. Koska se onkin rakennettu melkein alusta asti itse, se herkkänä hevosena reagoi kaikkeen,  mitä teen oikein ja mitä teen väärin. Se tarvitsee paljon voimaa ja tasapainoa suorittaakseen, mutta se yrittää aina ja tekee viimeiseen asti. Sanon usein, että kaksi perfektionistia on löytänyt toisensa. Se, että hevonen yrittää ja tekee kaikkensa viimeiseen, vaikka voimaa ja kykenevyyttä ei loppuun asti olisi, on tehnyt omat haasteensa. On ollut pakko itse osata lopettaa ennen kuin hevonen on liian väsynyt, vaikka omalle ratsastukselle olisi ollut tärkeää päästä vielä tekemään tärkeitä toistoja. Olen aina halunnut viimeiseen asti vaalia motivaatiota tämän elämäni hevosen kohdalla ja se lähteekin aina ilolla työhön! Jos jonakin kauniina päivänä se ei lähde ilolla kanssani työhön, tiedän, että jokin on vinossa.

Ensimmäiset kisat keväällä -15, pitkä ohja, jäykkä nilkka ja pientä takakenoa

Kevät -15

Kesä -15

Kesä -16

Kisakuvista näkyy kivasti miten hevonen ja ratsastaja on kasvaneet tällä yhteisellä taipaleella. Tämän kauden kisojen kuvat onkin ollut omissa postauksissaan näkyvissä, joten niitä en tähän enää ympännyt. Postauksen kuvat Marjutin, Anskun, Katan ja Maijun käsiala

Vasta tämän oman hevosen kohdalla olen huomannut satulan merkityksen tekemisessä ihan todenteolla. Ensinnäkin sillä, että missä asennossa satula hevosen selässä on, on ihan valtava merkitys. Jos satula on etukenossa löydän itseni aika äkkiä köyrystä ja jalat vaeltaa taakse, ja kun satula on takakenossa selkä menee notkoksi ja jalat eteen. Yritä siinä sitten löytää kiva vaivaton balanssi istuntaan! Toisekseen huonosti istuvassa satulassa tämä hevonen ei liiku oikein ja silloin on lähes mahdoton istuakaan oikein!

Olen nyt päättänyt oppia istumaan laukassa! Jatkossa harjoittelen joka sileänkerralla edes 5 min laukkaa ilman jalustimia ja pidän ajatuksen siinä, etten tee liikaa ja pyrin vain rentoutumaan! Vauvan askelin edetään, kunhan edetään! Ei meillä ole kiire valmiissa maailmassa mihinkään! Hyviä istunta- ja laukkatehtävävinkkejä otetaan ilomielin vastaan!